Ennen ja jälkeen

Muuttaako isyys miestä ja jos muuttaa niin miten? Tähän en ole tainnut joutua vastaamaan missään yhteydessä. Kysynpä sen siis tässä itseltäni eli miten on? No ensinnäkin kiitoksia älyttömän hyvästä kysymyksestä. En osaa tähän suorilta tyhjentävästi kertoa, mutta suoraa vastausta ei savolaiselta insinööriltä voikkaan odottaa. Yksi konkreettinen asia tässä on kuitenkin selvästi muuttunut. Sitä mietiskelin eilen, kun otsikoissa oli 3,5v pojan erittäin ikävä hukkumistapaus. Nämä ei 15v sitten kauheasti hetkauttaneet, mutta nykyään kirpaisee aika syvällä sielussa, kun tällaisesta lukee. Aina tulee mieleen, että entäs jos meille näin kävisi. Joskus miettii myös tilanteita, että entäpäs jos vaikka vaimon kanssa ajetaan rekan kanssa keulat vastakkain tai jotain muuta vastaavaa. Nämä ajatukset ravistelee mielestään erittäin nopeasti vaikka mietiskelemällä pappatunturin sytytysjärjestelmän ihmeellisyyksiä tai muita mukavan jänniä juttuja. Tämä huoli lapsistaan lienee siis se suurin muutos mitä on tullut isyyden myötä.

Kuitenkin jos yritän miettiä sitä noin kuuden-seitsemän vuoden pätkää jonka ehdin elää täysi-ikäisenä lapsetonta aikaa, niin kaipaanko sieltä jotain? Enpä juurikaan, rehellisestikkin vastaten. Mutta toisaalta en kyllä sitä aikaa vaihtaisi poiskaan. Oli siellä hetkensä. Kun esikoinen syntyi, niin oli vielä kovin nuori eikä oikein ymmärtänyt vastuun kasvamista lasten myötä eikä oikein menohalutkaan rajoittuneet. Oli salibandya ja baarimenoja reippaalla kädellä. Nyt on arvomaailma kovasti erilainen, joskin salibandy on säilynyt, mutta en kyllä koe muutoksen kokonaan tulleen vanhemmuuden myötä. Osittain sieltäkin, mutta kyllä siinä varmasti iän tuoma elämänkokemus on, joka vähän on yrittänyt takoa järkeä päähän miten tässä elämässä oikeasti kannattaa elää. Näkisin, että isäksi tuleminen ei kyllä kertalaakista ketään autuaaksi tee. Toivottavasti näin ei kukaan ole olettanutkaan. Ei kaikista pojista miehiä kasva armeijassakaan, valitettavasti...

Mitä se isyys sitten oikein on tuonut muuta kuin sohvalla setelitukun kanssa istumista oman elämänsä Al Bundyna. Kyllä se minusta on tuonut mukanaan rakkauden syvällisemmän merkityksen omaksumista, vastuuntuntoa, huolta lähimmäisistä ja ehkä rahtusen itsekeskeisen ajattelumallin haastamista jos se allekirjoittaneen tapauksessa on edes mahdollista. Parisuhteiden ammatti-ihmiset sanovat, että sinä voit muuttaa vain itseäsi, et puolisoa. Sama pätee tähän isyyteenkin. Itse on vastuussa muutoksista ja niitä pitää tehdä jos tarve on. Sama hulivili-meininki ei toimi enää sen jälkeen kun laitoksella on ensimmäinen parkaisu kuultu. Sen oppii joko ennemmin tai myöhemmin, allekirjoittaneella se vei aikaa ehkä liikaakin.