Annappa kun isäs näyttää

Tänään oli vaihteeksi neuvolapäivä. Itse en päässyt mukaan, mutta kaikki oli hyvin. Jäbä potkii kovasti ja liikkeet näkyy ajottain myös vatsan päältäkin. Samalla saatiin lippuset ja lappuset Kela-tukia varten eli näin isän tapauksessahan tarkoittaa, että lomake lähetetään työnantajalle isyyslomaa varten. Noita lomia en ole vielä kauheasti miettinyt, mutta mukavalle tuntuu ajatus, että on kesä&syyskaudelle seitsemän viikkoa huilia työmaailmasta. Talvilomakin on vielä tuon lisäksi edessä. Nyt ollaan hiljalleen jo tässä oltukin suunnittelemassa lähtöä Vuokattiin jossa ollaan toukokuun viimeinen viikko perinteisesti vietetty. Nyt mukaan tulee myös Vilman kaveri ja tuossa pohdittiinkin, että vuoden päästä voi olla tilanne jossa tarvitaan ottaa jo kaksi autoa mukaan.

Mutta pari sanaa muustakin. Nimittäin luottamuksesta tai oikeastaan luotosta nuoreen ihmiseen. Luottamushan on kaiken avainsana parisuhteesta lähtien vanhemmuuteen. Siihen nojautuu kaikki. Mutta luottamusta on monenlaista. Olen harvoin kritisoinut mitään omaan kotiini liittyvää lapsuudestani, mutta nyt teen pienen poikkeuksen. Mielestäni aiheesta ja tarkoitukseni on, että näitä samoja "virheitä" en toistaisi isänä pojallani enkä myöskään tyttärillekkään.

Jospa nyt vihdoin asiaan eli poikasena minulta tapettiin kyllä aika hyvin into kaikenlaisiin "miesten töihin" antamalla automaattisesti naulapojan rooli. "Pidäppä tätä lautaa", "haeppa nauloja", "käyppä tuolla", "ojennappa puukko" ja sitä rataa. Tämä oli minun rooli nuorena poikana kaikessa. Käytännössä mitään vaativampaa ei päässyt tekemään kotosalla koskaan. Tämä muovasi oman ajatusmaailmani kaikenlaiseen polttopuu-savottaan, rakentamiseen yms. erittäin nihkeäksi. Ja se on säilynyt aikuisiälle asti vaikka varmasti osa on myös ihan laiskan sutjakkaa luonnetta. Mulle oli iso kulttuurishokki, kun aloitin 12-vuotiaana maatalossa renkinä ja sain vastuuta isoissakin jutuissa. Ajelin traktorilla, ohjailin nostureita yms. varsin pian työt aloitettua. Se oli pirun hienoa aikaa vaikka työt maatalossa olikin ajoittain pirun raskaita kivien keräilyineen ja heinätöineen.

Toinen vastaava tunne tuli, kun opin tuntemaan isäni 18-vuotiaana ja sain sielläkin vastuuta kovasti kaikessa mitä tehtiin. Mutta kotona sitä vastuuta ei tullut. Ei ainakaan siinä mittakaavassa mitä olisin halunnut. Ehkä siihen vaikutti varsin vilkas luonteeni, kömpelyyteni tai joku muu. En tiedä. Mutta tämä on ainoa asia jota kritisoisin lapsuudessani ja näitä toimintamalleja en aio omalle lapselleni toistaa. Vasaraa ja sahaa käteen vaan valvotusti pojalle jo pienestä pitäen. Homma on hitaampaa varmasti, mutta luotan että se palkitsee myöhemmin. Lisäksi tulee terve innostus työntekoon, kun saa itse tehdä ja myös niitä vaativampia hommia. Ylipäätään me vanhemmat annetaan lapsille turhan vähän vastuuta jos yleistän jälleen rajusti. Aika isoja juttuja pystyy jo varsin nuoret tekemään kunhan vaan touhua valvotaan ja kannustetaan sekä eritoten luotetaan elämän alkumetrejä ottavaan nuoreen...