Mersumies

Joku oli jännien asioiden äärellä pohtiessaan miten aika on kovin suhteellinen käsite. Ja sitähän se todellakin on. Tämä kylmä kesä on sujahtanut hetkessä juhannukseen. Toisaalta taas tuntuu, että raskaus ei etene oikein yhtään. Näin miehen silmin siis. Okei, potkuja alkaa jo tuntua, mutta tämmöstä odotteluahan tämä on. Ja tuntuu, että tuota kampetta ilmestyy siihen vauhtiin kotiin, että saisi hiljalleen jäbä kohta maailmaan ilmestyä. Siihen on kuitenkin vielä kolme kuukautta. Mutta mikäpäs on miehen tullessa. Herrasta tuli hetkessä mersumies, kun rouva sellaisen oli hänelle hankkinut. Kylläpä nimittäin kelpaa. Toista se oli itsellä pienenä, kun piti punaisella polkutraktorilla ajaa kuin paraskin kommunisti pitkin tuvan lattioita. Ja jollekkin lapsuudenkaverille joutui armottoman kateellinen olemaan, kun hänellä oli vihreä ja vielä peräkärryllä. Kyllä ei mennyt nallekarkit tasan silloin. No jos ihan rehellisiä ollaan, niin taisi olla kovasti mieluisa se traktori ja tuvan maalattu lautalattia oli todella kovilla sen rallin alla.

Mutta vielä tuohon vauvan huoltoon jos tällaisilla puolisotilaallisilla termeillä entinen sotilas asian ilmaisisi. Kyllähän se vaan niin on, että meillä on ainakin tuo vääpelin rooli hyvin vahvasti rouvalla. Olen ollut koko meidän parisuhteen ajan varsin pihalla vaatehuollosta. Etenkin lasten. Omia urkkakamojani ja yksiä tai kaksia farkkuja nyt osaan tarvittaessa pestä, mutta siihen se jääkin. Tämäkin on niitä kuuluisia juttuja joita on oppinut pitämään itseselvyytenä. Joskus on käynyt mielessä, että olisin ihan hukassa jos yhtäkkiä joutuisikin ottamaan roolia tuossa hommassa. Mutta kuten aika monessa muussakin asiassa meidän perheessä, niin sitten jotkut toiset hommat on vastaavasti mun vastuulla. Kaikki taloon liittyvät asiat, lämmitykset, nurmenleikkuut, lumityöt jne. Mutta tämä on minusta toiminut aina hyvin. Jollain ihmeellisellä tavalla varsin hyvin on onnistuttu täydentämään toinen toisiamme näissä hommissa eikä suurempaa kinaa ole tullut kodinhoitoteknisistä askareista



Kuten ylläolevasta kuvasta osittain vähän näkyy, niin vaatteita on hommattuna jo (taitaa murto-osa näkyä tuossa) ja niitä artikkeleittain sekä kokoluokittain lajiteltuna. Se on hyvä homma, koska kasvuhan vauvalla on kovaa. Mutta melkeinpä löisin roponi tiskiin sen puolesta, että syksyllä nähdään pään pyörittelyä tyyliin "ei näin" jahka olen päässyt vähän pukemaan vaatetta pojalle. Jos jotain huonoa tässä syysvauvassa on, niin se että heti puskee talvea niskaan ja sitä vaateshowta piisaa isolla kädellä. Se on ehkä tympeimpiä hommia koko vauvasirkuksessa, että pitää pukea ja riisua vähän väliä. Ja kun lapsesta topataan melkoinen michelinmies ulkoiluihin hänen kainosti samalla ilmoittaen homman olevan aika pyllystä vienolla "äääääääääää!!!!!!!!!" huudolla, niin siinä hien virratessa ohimoilla voidaan olla taas elämän suurien kysymysten äärellä. Saattaisi harmittaa jos ei tykkäisi....