Joulupukista tuli mieleen myös muutaman vuoden takainen kahvipöytäkeskustelu työpaikalta. Entinen työkaveri, jonka isä muuten siunasi äitini hautaan, kertoi miten kova juttu oli myöntää lapselleen aikanaan miten sitä joulupukkia ei nyt sitten aikuisten oikeasti ole olemassakaan. Me nyt ollaan vaan sinua tässä kuule viilattu linssiin koko lapsuutesi. Kun hiukan pohtii tätä asetelmaa, niin tästähän tässä on kyse. Ehkä pitäisi itsekkin nyt, kun on asiaan tilaisuus, niin kehitellä joku vähän uskottavampi tarina Joulupukin ympärille. Millainen se on, en tiedä. Mutta ei ainakaan semmoinen jossa yksi sankari nyt vaan sattuu asumaan korvatunturilla Suomessa ja sieltä yhtenä iltana kuutisen miljardia ihmistä tekee onnelliseksi ravaamalla paikasta toiseen kuin sähköjänis.
Noh, ehkäpä nämä totuuden puhumiset menee kuitenkin omalla painollaan ja kyllähän tilanteita on joissa lapsille on puhuttava muunneltua totuutta. Itse olen ateisti, mutta olen koettanut lapsilleni suoda mahdollisuuden päättää siitä mihin he uskovat. Uskovat sitten tai eivät. Toki esimerkin näytän toiminnallani, mutta toisaalta en voi uskoa asioihin joihin en usko. Me eletään tällä hetkellä hyvin mielenkiintoista aikaa, kun media syöksyy lapsiemme silmille uskomattomalla voimalla. Sitä kautta voidaan luoda hyvin monenlaisia kuvia. Niin hyvästä, niin pahasta tai voidaan jopa syöttää väärää tietoa sekä vähintään pimittää sitä. Minulla on omat uskomukseni asioista, mutta koetan korostaa niitä omiksi näkemyksikseni ja tarjota lapsille vapauden olla erimieltä jos sille tuntuu. Mutta ei ole helppoa tämäkään totuuden rajavirroissa uiskentelu ja varmasti vaikenee koko ajan. Tieto ja totuus on ihmisten saatavilla ihan erilailla nykyään kuin silloin, kun tietosanakirjat oli kodin sisustuselementtejä. Ne samat faktat tai muunneltu totuus on lapsillakin saatavilla entistä nuorempana. Ehkä meille vanhemmille nyt sitten rooli korostuu liikenteenohjauksessa internetin valtateillä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti