Äitiyspakkaus

Me suomalaiset ollaan etuoikeutettuja, kun perhe saa äitiyspakkauksen tulevalle muksulle. Ainakin ennen sen sai myös vaihtaa rahaan jos näin halusi. Mutta eihän se tämäkään toki kaikille kelpaa vaan aina nuristaan, tästä hyvä kolumni Iltasanomissa täällä. Tosiaan meiltä suomalaisilta on jotenkin mennyt tajunta pois siitä ettei muisteta miten asiat voivat olla myös huonommin. Se asettaa melkoisia kasvatuksellisia haasteteita, kun yrittää asiaa saada menemään jakeluun tyttärille joiden naama on kiinni tabletissa ja jos ostettu laite ei ole Samsumg/Apple, niin kommentti on itkuisin silmin: "tää on niin neva höörd, mun elämä on pilalla".

En tiedä, mutta itsellä elämä on ollut varsin vaatimatonta pienenä, joskin äärimmäisen onnellista. Mummon kanssa oli hyvä elää ja naapurin maatalossa renkinä suht pienellä palkalla keräsi viikon kiviä pellolta keväällä sai kivaa nöyryyttä elämiseen. Miten tämän saisi sitten siirrettyä omille lapsille, en tiedä. Ainakin tytöille se tuntuu olevan äärimmäisen vaikeaa

Tuosta pakkauksesta vielä eli kun esikoinen oli syntymäisillään, niin sain vaimolta isyyspakkauksen. Siellä oli pyykkipoikaa nenään, sanotaanko nyt vaikka että "liha-alan" vhs-video ja jotain muuta pilkesilmäkulmassa valittua. Ettei olisi ollut se Seppäsen kirjakin "paketissa". Tämä pahvilaatikossa toimitettu isyyspakkaus oli hyvää huumoria rouvalta ja miksipä tällaiselle ei olisi sopivalla sisuksella käyttöä ihan vakavissaankin. Stand up koomikko Riku Sottinen osuvasti yhdessä jutussaan totesi, että mummoillehan tämmöinen on, siellä on ainakin ei minkään värinen takki ja housut sekä sisältö on muuten sitten nokkamukeineen ja vaippoineen sama kuin vauvoilla. Noh, huumoria huumoria! sanoisi tähän eräs paikallinen kyläläinen täältä Pihkainmäestä...

Interwebbi

Kun aiemmat muksut syntyivät 2000-luvun alkupuolella ei ollut vielä sosiaalinen media voimissaan. Jos aioit ilmoittaa tulevasta lapsesta sukulaisille ja tuttaville, niin se oli otettava kiltisti puhelin käteen ja soitettava tai laitettava tekstari. Nykyään tämä on vähän liiankin helppoa ja kovin mielellään itsekkin somea aktiivisesti käyttävänä ilmoittaisin, että nahkajuna on puksuttanut tuloksekkaasti. Mutta maltetaan mieltä vielä...

Some on varmasti tuonut paljon hyvää ja vertaistukea saavat etenkin äidit. On vaikka mitä mamma-forumia ja äitylit-ryhmiä. En oikein jaksa uskoa, että kaikki on kuitenkaan pelkästään hyvää ja ymmärrykseni mukaan siellä erittäin helposti lynkataan jos sattuu jotain yleistä mielipidettä poikkeavaa sanomaan tai tekemään. Itse vierastan tällaista kulttuuria todella paljon. Samaa systeemiähän on havaittavissa koiratouhuissa. Auta armias jos menit syöttämään halpismokkuloita saati kotiruokaa omalle Sessellesi. Hyvä ettei ole viranomaiset oven takana välittömästi, ainakin niillä on uhattu.

Mutta olisi kiva tietää onko isille omia ryhmiä. Siellä ei varmaan kuitenkaan puhuta, että puklauttiko se meidän Ville-Petteri vaaleampaa vai tummempaa tavaraa tai onko näissä housuvaipoissa parempi istuvuus tai onko nyt vähän tissit arat. Epäilen, että siellä mietitään miten muksut voi ottaa kiekkopeliin mukaan, saako jostain Hifkin potkupukua ja voiko lastenvaunuihin rakentaa sähkömoottorin avustamaan rinteiden nousuja. Näin olettaisin, että jutut etenisi. Tai no ainakin toivoisin...

Ensimmäinen sana äit..eiku...

Kun aloimme odottaa esikoistamme noin 14 vuotta sitten sain vaimoltani Riikalta kirjan. Kyseessä oli Juhani Seppäsen ”Ensimmäinen sana on Isä”. En nyt enää hirveästi tästä toimittaja-lääkäri Seppäsen kirjasta muista, mutta ajatus kirjan hommaamisesta oli hieno ja luin kyllä teoksen. Ei tainnut kuitenkaan olla mikään isyyden merkkiteos vaikka toikin vanhemmuutta esille hieman erilaisesta perspektiivistä. Taisi parempi tai ainakin viihdyttävämpi olla Jari Tervon Kallellaan, josta tuli varsin selväksi, että Tervo on kohtuu reippaasti viinamäenmiehiä ajoittain. Nämä opukset peilailivat isyyttä hieman erilaisista näkökohdista. Ja sitähän se onkin eli jokainen meistä on omanlaisensa tohvelisankari...

Isyys onkin vaikea juttu, jännäkin ja mainiota Pasila tv-sarjaa lainaillen ehkä jopa jännistä jännin. Itse olen päässyt suht helpolla tyttölasten isänä. On toki omat haasteensa ollut ja eritoten kaverisuhteet on vaikeita paikkoja. Pojat jytistää tunnin turpakäräjöitä ja lyödään kättä yhteen sovinnon merkiksi. Tytöt kyyläilevät toisiaan muka sovinnossa viikkoja, kuukausia, vuosia ehkä jopa vuosikymmeniä. Vanhemmalla tytöllä on tulinen luonne kuten äidillään. Leijonia molemmat. Aika usein on ollut meikäläinen viettänyt pitkiä aikoja sovitellen asioita. Yritin alkuun hoitaa asiaa auktoriteetilla, mutta huomasin neuvottelun olevan paljon hedelmällisempi tie. Ei helppoa sekään, mutta kuten entinen työkaveri tykkäsi todeta: ”haluaako riidellä vai haluaako hoitaa asian”.



Nyt ollaan tilanteessa jossa vielä ei tiedä onko sieltä kumpaa plaatua tulossa. Selvitämme kyllä sen jos mahdollista, näin tehtiin myös Sallan ja Vilman osalta. Ajatus tytöstä herättää tunteita helppoudesta, tutusta turvallisesta. Mietintä poikalapsesta taas tuo tajunnanvirtaan mietteitä vastuusta kasvattaa pojasta mies. Yön Olli Lindholm jo kuiskii korvaan ”voi kun oisit viisampi kuin isäs milloinkaan, kunpa oppisit ajattelemaan”. No tarjottiinpa sieltä kumpaa tahansa, niin erittäin kliseinen ilmaus sopii kuitenkin tähän kuin sialle otsatukka: ”olipa kumpi tahansa, kunhan on terve”

Vaimon pyynnöstä

Eihän tässä näin pitänyt käydä? Vai pitikö? Ikää 38v ja lapset eli kaksi tyttöä jo mukavassa 11 ja 13 vuoden iässä. Elämä uomissaan ja piti olla tilaa harrastaa ja elää omaa elämää. Kuitenkin nyt tässä kirjoitan perheemme tulevan iltatähteen liittyvää blogia vaimoni pyynnöstä. Kuulemma sana on hallussa, tiedä sitten. Mutta näin on tosiaan päässyt suunnitellusti käymään, että syyskuussa 2015 perheemme kaksi tytärtä ja neljä koiraa saavat seuraa pienestä vauvasta. Huh huh!

Tässähän ei nyt mitenkään mahdottoman vanhoja olla pienen lapsen vanhemmiksi onneksi vieläkään, etenkään nykyaikana. Itselläni on mittarissa tosiaan 38v ja vaimolla 36v. Enoni taisi saada esikoisensa n. 10v vanhempana. Mullahan pitäisi olla teoria sekä käytäntö hallussa miten sinappilinkojen kanssa toimitaan. Epäilen kuitenkin, että paluu vauvaperheen arkeen on karu syksyllä. Pessimisti ei pety. Kuitenkin lapsi on toivottu ja jouduin vähän takkiani kääntämään asian suhteen. Olin kovasti tyytyväinen nyt jo varsin aikuismaisesti käyttäytyviin tyttäriin. Kuitenkin tämä uusi tulokas on heillekkin hyvä juttu, ainakin kasvatusmielessä.

Käytiin vaimon kanssa eilen 26.1 alkuajan raskausultrassa Sataman röntgenissä. Ihan ilmaista se ei ole, mutta pieni kaveri sydämen lyönteineen tiristi kyyneltä silmäkulmaan näinkin paatuneelta kyynikolta. Uusi elämä on vaan ihmeellinen asia vaikka ollaan menossa vasta rv 7+0. Lisäksi oli mukava kuulla, että kaikki on niin ok kuin voi tässä vaiheessa olla. Lääkäri hieman ihmetteli, että onko tämä saman miehen kanssa kuin aiemmat lapset. Ei ole kuulemma nykyään yleistä vaan yleensä erotaan lasten ollessa n. viisi ja sitten uudet putkeen toisen puolison kanssa. Hattua nosti tohtori meille ja toki se lämmitti sydäntä, ollaanhan tässä 15 vuotta taaperrettu yhdessä eteenpäin



Elämäämme on sopinut monenlaista. On ollut murhetta jos jonkinlaista. Nyt kun ollaan saatu elämä uomilleen tuntuu kuitenkin, että vielä on virtaa yhteen lapseen. Yhteen, ei kahteen, ei kolmeen eikä mihinkään muuhun, vain yhteen. Tyttärillämmekin on kanssa ollut omat hankaluutensa joita ollaan selvitelty. En pui niitä enkä muutakaan mennyttä elämää tarkemmin, mutta muutamia vuosia taaksepäin mentiin aika syvissä vesissä. Nyt on kuitenkin elämä urillaan, hyvä näin. Tyttärillemmehän tämä iltatähti on kova juttu ja varmasti aiheuttaa ristiriitaisia tunteita. Koetamme kuitenkin tukea kaikin keinoin ja saada kääntymään juttu positiiviseksi. Uskoisin näin käyvän viimeistään kun pieni kaveri meille kotiin syksyllä ilmestyy jos kaikki menee hyvin. Ja jos vanhat merkit paikkansa pitää, niin kaiken pitäisi mennä vaikka ei sitä koskaan toki tiedä. Tekeminen ei ainakaan vaikea prosessi ollut, mikäpä se on tehdessä kun on vehkeet ja tietää miten niitä käytetään...

Ja jos tänne on eksynyt joku joka ei tunne entuudestaan, niin meikäläisen kirjoituksia muiden harrastusten parista löytyy seuraavista:
Salibandy,  http://skseger.blogspot.fi/
Kalastus&metsästys, http://ismotolonen.blogspot.fi/