Tilikintilikin-jytkynjytkyn

Otsikon mukaista ääntä piti -90 luvun alussa legendaarinen Oinosen Golf ammattikoululla, kun subbari pötisi takakontissa ja Movetron soi älyttömän lujaa. Eilen ei soinut Movetron, mutta kuunneltiin koko perheen voimin pienokaisen sydänääniä. Kotidoppleriin siis oli kuulokkeiden sijaan vaihdettu Sallan tietsikkakajarit kiinni ja siellähän se pikkuveijarin sydän takoi kuin viimeistä päivää. Hienoja vehkeitä, hienoja tunteita!

Odottavan aika on pitkä

Otsikko on monisyinen, kuka odottaa mitäkin ja varmaan vauvaa odottavalla äidillä se aika kaikista pitkin on. Nyt meillä on vaimo odotellut uutta äitiyspakkausta tai siis sen sisältöä. Ja odotti sitä pakkausta  vissiin tsiljoona muutakin mammaa, ainakin nettipalstojen mukaan, tai ainakin näin mulle kerrottiin. Mut hei! on se vaan hieno systeemi suomessa tämä äitiyspakkaus. Varmasti joku vielä keksii tämänkin lopettaa rasistisena tai jonkun muun varjolla. Mutta nautitaan nyt perheet kun niitä vielä ainakin saa...

Toinen mitä odotellaan tässä juuri raskausviikon 11 startattua, niin viikon päästä tiistaina olevaa niskapoimu-ultraa. Siinä todetaan ymmärtääkseni, että onko sikiö hengissä, sinnepäin oikeaa mallia, montako niitä on (se me tiedetäänkin jo eli yksi) ja tsekkaillaan kromosomipoikkeavuuksia. Toivottavasti tämä menisi hyvin. Näissä saattaa pahimmassa tapauksessa joutua todella kovien päätösten eteen. Oma mielipiteeni asiaan on, että olipa sellaisessa tapauksessa päätös millainen tahansa (suomeksi siis raskauden keskeytys tai jatkaminen), niin sen takana pitää molempien seisoa 100%. Lisäksi päätös on jokaisen perheen sisäinen eikä siihen ole muilla valitusoikeutta. Sen kun ihmiset tajuaisivat elämässä muutenkin. Perheen sisäiset asiat ovat perheen sisäisiä. Niihin ei ole syytä mennä sorkkimaan ellei kyseessä ole esim. lain rikkominen tms. Me ollaan äidin puolen suvussa onnistuttu tässä todella hyvin ja ehkä se selittää lämpimät välit kaikkien sukulaisten kesken. Kaikilla ei asiat näin ole. Tämän opin haluaisin saada menemään myös omille lapsilleni.



No nyt tuli vähän synkempää pohdintaa, mutta sopinee räntäsadepäivään, aina ei kaikki ole naminamia...

Kotidoppler. Mulla on tää kone, kuinka tää toimii?

No mun ei ole kuitenkaan tarvinnut miettiä tuota miten vempain toimii vaan vaimo sitä on käyttänyt. Siis kyseessä on laite jolla voidaan kuunnella sikiön sydänääniä. Se jytkynjytkyn joka yleensä neuvolassa kuullaan, kun kaverilla sydän lyö kuin Jari Sillanpään laulussa. Kyllä ne vaan koneet on koneita tuumasi Vänttinen hohtimia katsellessaan. Ei ollut tämmöisiä meillä 2000-luvun alussa. Vissiin eilen rouva tunnin lirkkimisen jälkeen sykkeen kuuli. Ilmeisen vaikeaa se on. Vaikka työskentelenkin audion parissa työelämässä en silti siitä juurikaan mitään ymmärrä. Sen kuitenkin ymmärrän, tai no mulle on annettu ymmärtää, että tämä laite on kiva, kun voi varmistella onko se veijari siellä masusssa hengissä. Toisaalta tuohon liittynee aika suuri riski, että jos ei saakkaan kuulumaan mitään, niin hätääntyy ja ambulanssi on likimain pihassa. En kyllä oikein itse osaa sanoa onko tämä hyvä vai huono uutinen. Kallis ei ainakaan, kun taitaa muutamalla kympillä vempain irrota...

Mutta tässä samalla keksin markkinaraon. Jos alkaisi tehdä samaa laitetta miehille. Mukana tulisi liekkilippis ja virtaviivainen laite jossa olisi iso punainen nappi jossa lukee Don't Press!. Sillä voisi kuunnella omia pierujaan kuulokkeiden kautta vahvistettuna. Varma hitti miehille. Olisi siistiä, kun Instagram sun muut täyttyisivät kuvista poikaporukan bileistä jossa kaikki makaa selällään ja kuuntelee omia pierujaan. Osalla olisi kytkettynä subbarit ja pelit. Poliiseja soitettaisiin paikalle, että nyt siellä alakerrassa taas piereskellään liian lujaa. Saiskohan tälle riskirahoitusta...no jään miettimään sitä ja odottelemaan milloin itsekkin kuulisin ne äänet. Ne vauvan sydämenlyönnit siis...

Aika ihkua

Etenkin perheen esikoiselle on tämä odotus heitellyt tunteita laidasta laitaan. Nyt vissiin ollaan menossa pitkälti sillä linjalla, että ihan jeesbox jos on poika. No lapsiahan nuo tytöt vieläkin on vaikka eivät asiasta samaa mieltä lienekkään. Ja kun vielä tyttöjä, niin tällaiset mielialan heittelyt kuuluvat asiaan ja olen koettanut jotenkin oppia elämään sen kanssa. Mutta tänään tuli aika koskettava hetki, kun hain postin ja sieltä tuli pari kappaletta eBaysta ostettuja paketteja. Niitä tuppaa jonkun verran tulemaan nykyaikana, kun vaimo tabletillaan surffailee interwebin ihmeellisessä maailmassa. Nyt tällä vanhemmalla perijättärelläkin on oma visa electron jolla voipi tilailla netistä omaa saldoaan polttaen. Se on uskallettu antaa, koska hän on oikeasti todella vastuullinen kaveri näissä. Ei ole tarvinnut pettyä enkä usko, että tarvitsee...

No mutta asiaan lopulta, niin Salla oli tilannut pienemmälle tulokkaalle oma-aloitteisesti netistä paidan. Se on aika jännä hetki tunnetasolla. Varmaan vähän samaa tunteiden voimakkuudessa kuin perheissä joissa isovanhemmat ottavat vahvaa vanhemman roolia ja tavallaan tunnet jääneesi ilman sitä huomiota aikanaan. Mulle näin ei ole käynyt, mutta uskoisin tunteen olevan tuttu suht monessa perheessä jossa omat vanhemmat on olleet kiireisiä työelämässään ja nyt eläkkeellä joutavat lapsenlapsiaan katsomaan. Mutta hienoa oli tämä Sallalta, olen tavattoman ylpeä jahka ensin hämmästyksestä toivuin ja niin on varmasti rouvakin. Vanhimman sisaruksista pitääkin näyttää esimerkkiä ja kantaa vastuuta sen mitä ikänsä myötä pystyy. Ehkäpä meidän kasvatustyö ei ole hukkaan mennyt. Ja kasvatustyöstä isoimman kiitoksen saa antaa vaimolle...

Kapuloista rattaisiin

Jos on nyt teemana teini-ikäisten tyttärien kanssa kaikki tabletit sun muut kapulat jotka on oltava vimpan päälle, niin samaapa se on luvassa syksyllä tuoreimman Tolosen kanssa, kun pitäisi rattaat saada hommattua. Hypätään vielä tuohon kapulaan, niin taitaa muuten olla aika hyvin hävinnyt termi nykyisin. Vähän kuin masuasukki. Ilmeisen inhottu sana josta ei myöskään meikämandoliino innostu. Mutta nyt takaisin asiaan!!

Rattaat tai no vaunut siis tulevat olemaan erinomaisen tärkeä hankinta. Nykyisin tulee liikuttua paljon ja aion kyllä tehdä pitkiä kävelylenkkejä koiran sekä vauvan kanssa jahka siihen aika koittaa. Sallalle aikanaan ostettiin muistaakseni 800mk vähän käytetyt jotkut puolalaiset ihan siistit vaunut. Se keikka opetti, että vaunuissa ei pidä säästää vaikka ihan järjettömiä niiden hinnat ovatkin. Nimittäin sai nippusiteillä korjailla, että renkaat pysyivät kiinni. Vilmalle ostettiin käytettynä eräät tunnetut ruottalaiset vankkurit (kuvassa) ja ne oli kyllä hyvät. Joku vastaava peliliike on nytkin edessä.

Vaunujen lisäksi varmastikkin tarvitaan sitten jotkut sateenvarjorattaat tms. kevyemmät ratkaisut. Niiden paras anti on, kun pakkaa muksun ja rattaat autoon ja lähtee vaikkapa Matkuksen käytäville, niin ajokoirakatseella saa varmasti kaiken huomion naisilta. Tästä ei passaa kyllä vaimolle keulia, tiedä vaikka luulisi että siellä Ikeassa on muutenkin kiva käydä....



Mutta nämä hankinnat tarkentunee pohdintoineen syksymmällä, silmät on kuitenkin pidettävä auki koko ajan jos sattuu halvat kohdalle. Ainakin minussa elää oman elämäni pieni tarjoushaukka....

Missä mennään?

Sitähän kyselivät jo Kummelissa Jouko ja Kosti. Hei sun heiluvilles ja Terot Teroille! No täällä mennään raskausviikolla yhdeksän. Kaikki menee edelleen suunnitellusti. Vaimo ollut voinniltaan selvästi parempi kuin aikaisempien raskauksien kanssa joskin vähän tuntuu kaikenlaista huolta mielessä olevan. Internetti ei niitä keskusteluryhmineen minusta ole kyllä paras näitä pelkoja vähentämään, päinvastoin. Mutta jokainen tyylillään. Puoliso tykkää katsella paljon koskettavia dokumentteja erilaisiin ihmiskohtaloihin liittyen, itse taas en pysty ollenkaan...

Muistan ajan ennen lapsia, kyllä muistan sen. Silloin meni vähän toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos jos jossain oli uutinen esim. lapsen tapaturmaisesta kuolemasta. Sen verran se isyys on muuttanut, että nyt ei mielellään edes lue niitä. Kauheita tapahtumia. No se näistä ikävistä jutuista, kun ei sellaisiin aihettakaan ole. Muuten tässä kai tätä raskautta edetään suht normisti. Rouva vouhottaa ja itse ei oikein asiaa vielä edes ymmärrä....

Harrastamisen sietäminen vaikeus

Harrastukset. Ne on yleensä aika iso osa lapsiperheen arkea. No niin ne on meilläkin olleet, mutta lähinnä vain siksi, että allekirjoittanut kalastaa, metsästää, sitoo perhoja, pelaa salibandya puolitosissaan ja heittää frisbeegolfia. Vaimo ei siis harrasta oikein mitään jos kirppiksiä ei lasketa eikä tytötkään treeneissä kulje. Perijättärille olen aina koettanut teroittaa harrastusten merkitystä ja sitä kuinka niissä on oiva henkireikä irrottautua koulusta ja ylipäätään esim. liikunnalliset jutut tekisivät hyvää muutenkin tälle nettisukupolvelle. Mutta tässä olen kyllä jotenkin ehkä isänä epäonnistunut. En ole saanut kyllä ketään tästä taloudesta, paitsi tietysti itseni, innostumaan mistään uusista aktiviteeteista.

On yritetty kuten kuvasta näkyy, niin Sallan osalla aikanaan jo vauvauintiakin. Ei oikein lämmennyt mahdottomasti ja vauvauinnit skipannut Vilma on ollut myöhemmällä iällä innokkaampi uimari. On koetettu taidejuttuja, ratsastusta, balettia, sählyä, jalkapalloa ja vähän vaikka mitä. Ei vaan oikein ole kummallekkaan tytöistä löytynyt sitä omaa juttuaan. Se on kyllä mielestäni vähän harmi. Toisaalta molemmat puuhailee kyllä omineen sitten. Toinen on käsityö&kuvataide-tapaus ja toinen taasen enemmän viettää aikaa kirjojen parissa. En tiedä, mutta jahka tämä tuorein tulokas tulee, niin jotain pitäisi tällekkin keksiä. Liikaa ei ainakaan ole tullut painostettua näitä aiempia painoksia ja väkisellä hommaa pilalle laittanut. Ehkä pitäisi vaan enemmän rohkaista. No onneksi tämä ei kuitenkaan ensimmäisiä juttuja ole vaippasirkuksen lähdettyä käyntiin...

Pieniä muistamisia

Joskus on kaiveltava esiin sisäinen herrasmies vaikka usein se kovasti hukassa onkin. Melkeinpä kissojen ja koirien kanssa etsittävä. Likimain yhtä vaikeaa on löytää tämä gentleman kuin järkevästi ajatteleva nainen. Mutta joskus se kuitenkin ilmestyy ja tuli Sallan odotusaikaan ostettua vaimolle riipus jossa oli haikara nyytteineen. Haikarahan ne vauvat tuo, ainakin meille. Näin olen ymmärtänyt...

Mutta tällä kertaa satuin bongaamaan Nomination-palan jossa oli myös haikara. Pienien mutkien jälkeen sellainen saatiin Italiasta tilaamalla rouvalle. Kovin näytti olevan mieleinen. Iso kiinnitys sekä vuoden isä että vuoden aviomies -palkintoihin on nyt otettu! Muutenhan hommat etenee hiljalleen. Neuvolassa oli käyty tänään ja itse missasin ollessani täällä työreissussa Tampereella. Siellä oli kaikki mennyt hyvin ja hiljalleen odotellaan pääsyä rakenneultraan vai mikä niskapussiseulonta se nyt onkaan. Ota näistä nyt selvä. Sitten jos kaikki menee hyvin ollaankin jo vähän turvallisimmilla vesillä....

Konkretisoituminen

Aika hieno sana tuolla otsikossa, kuulostaa fiksulle. Mutta tosiaan kokemus on osoittanut sen, että vauva konkretisoituu meille isille käytännössä vasta syntymässä. Tai ehkä tässä oli kovan luokan yleistys, mutta ainakin minulla se toimii näin. Naiselle tilanne on toinen, kun se pieni ihminen monottelee virtsarakkoon, että hermo meinaa mennä tai vähintään pissit housuun. Meille miehille lähinnä suurin konkreettinen asia on, kun puoliso on aika pitkälti tilassa viuh vauh joka puussa orava eli ei mitään järkeä käyttäytymisessä. Tämä on vaikeaa aikaa, molemmille...

Kun muksu syntyy, niin tässä vaiheessa alkaa se perinteinen vaippasirkus sun muu. Osaa toimista väittäisin rohkeasti jopa suht ikäviksikin. Vaikka armeijassa eräs vänrikki sanoikin aikanaan, että nukkuminen on homojen hommaa, niin kun "äääääääääää!!!!!" kuuluu juuri unen päästä saatua puoli neljältä alkaa olla epävarma omasta suuntautumisestaan. Unta tarvitsee ihminen. Tuossa ylhäällä kuvassa on muuten perheemme kuopus Vilma. Hän syntyi toukokuussa 2003 viisi viikkoa etuajassa. Ja itki koko pirun kuuman kesän. Mutta mukava ihana tyttö on kasvanut vaikka raskasta oli alku...

Ei kuitenkaan se elämä pelkkää kärsimystä ole vaan se vauva lopullisesti valloittaa isän sydämen muutaman kuukauden iässä, kun ensimmäiset jokeltelut ja hymyt alkavat irrota. Se on hetki mitä odottaa ja mitä odotti myös aikanaan. Silloin on se tunne, että tämä kaikki hulabaloo on ollut vaivan arvoista. Se ensimmäinen hymy on vaan hieno hetki!! Sitä odotellessa...