Ensimmäinen viikko

Elämää on japatuisella nyt ensimmäinen viikko takana. Tämä aika on mennyt meillä opetellessa vauvaperheen arkea. Pullojen keittelyä, röyhtäytystä, vaippasirkusta jne. Kaikkea tätä mikä tästä taloudesta on ollut poissa yli kymmenen vuotta. Mutta toisaalta kaikki on ollut hyvin tuttua. Yksi ilta meni jätkältä protestoidessa eikä voi väittää etteikö tullut palautumia aikaan jolloin Vilma oli erittäin kiukkuisa, nytkö se alkaa, voi jee jee. Mutta onneksi nyt ei kuitenkaan alkanut. Suht hyvin kaveri syö ja nukkuu. Haiseminen ollut vielä varsin rajoitettua eli ehkä se sinappilinko kerää vielä kierroksia päästäkseen täyteen laukkaan. Nukkuminen on mennyt tosiaan suht ok eli välillä menee reipasta kolmea tuntia. Välillä sitten kuten parasta aikaa, niin unessa ollaan, mutta koko ajan käy pieni ähellys. Sen verran, että itse ei osaa nukkua. Mutta kyllä tuokin syötävänä huutamisen voittaa mennen ja tullen...



Eilen perjantaina kävi neuvolantätikin. Paino oli pojalla noussut kivasti, suorastaan hyvin. Ehkä ainoaksi vähän epäselväksi asiaksi meille jäi herttakielen epäily eli joudutaanko pojalta jännettä napsaisemaan kielestä poikki. Tämä selviää tulevassa lääkärissä. Vaaraton ja yleinen toimenpide. Meidän ymmärrys on, että ehdottomasti nipsaistaan jos yhtään kireyttä. Vaikuttaa imetykseen sekä mahdollisesti myöhemmin puheeseen. Vaikeampi myös myöhemmällä iällä leikata. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että nielurisaleikkauksen olisi saanut tehdä lapsena, ei ollut kiva juttu kolmikymppisenä...




Lapsella tosiaan kaikki hyvin ja ei kai tämä isyys taaskaan pöllömpää ole. Tosin näyttää se elämä niitä varjopuoliaankin. Meillä molemmilla vanhemmilla on työelämän myllerryksissä menossa omat haasteemme. Toivottavasti niistä jotenkin luovitaan läpi. Sitten on teini-ikäiset tyttäret ja heidän murheidensa selvittelyt. Mutta eiköhän se elämään kuulu, että kaikki ei voi olla naminamia. Ei tässä nyt sentään mitään ruotsalaisia olla....

Viimein kaikki on hyvin

Otsikon sanat kuullaan usein ihastuttavassa ja vihastuttavassa Satuhäät-ohjelmassa, kun sormukset on saatu lopulta erinäisten vaiheiden jälkeen vaihdettua. Nyt ne löytyy tästä blogista sen merkiksi, että olemme kotiutuneet eilen ja elämä alkanut viisihenkisenä perheenä. Ensimmäinen yö kotona on siis takana ja kyllähän siinä pientä kitinää oli. Ainakin allekirjoittanut ja Salla heräili rouvan lisäksi. Taisi normisti uppotukkina sikeitä vetävä Vilmakin heräillä. Poika näkyy kanssa nukkuessaan aika sikeästi unta vetävän. Ei paljoa koirien räksytykset häirinneet. Niistä puheenollen, niin hurtat ottivat tulokkaan varsin hyvin vastaan. Vanhin eli pystykorva Vili ei tosin vielä oikein tiedä onko uusi tulokas hot or not. Aika sekaisin koko sankari eikä tilannetta helpota perheen kolmen muun koiran eli narttutrion juoksut. On siinä ukolla ihmettelemistä. 

Opettelua tai lähinnä kertausta on piisannut mm. vaatehuollossa, pullohuollossa, vaippahuollossa ja muutamassa muussa huollossa. Nykyisin onneksi vermeet on hyviä. Esimerkiksi tuollaista ylimmäisen kuvan mukaista "koppasitteriä" tai mikä se ikinä onkaan nimeltään ei ollut tyttöjen kanssa. Tuolla voi keinutella tai laittaa päätyä ylös ja kai se täriseekin tarvittaessa. Mikään ei näytä olevan niin viisas kuin lastentarvikeinsinööri. 

Mutta onhan tämä alkuaika myös sitä kuuluisaa syö, makaa ja haisee -vaihetta. Lyhyitä on pätkät vielä hereillä. Nopeasti maitoa massuun ja uutta unta putkeen. Kaveri nukkuu kuin yksi Varkautelainen alikessu-kaveri intissä. Vielä on näköjään kelitkin kohtuullisia, jospa päästäisiin vaunulenkille pian. Siitä Vilikin tykkää...

Hyvä startti

Olisikohan käymässä tilanne, että rouva Fortuna näyttäisi naamaansa ainaisen takapuolen keinuttelun sijaan? Nimittäin aika mukavasti on lähtenyt tämä homma uuden tulokkaan kanssa käyntiin. Sokeriarvot on hyviä, lämmöt on alkaneet pysyä poitsulla hyvin sekä myöskään keltaisuusarvo ei ollut koholla vaikka vähän hoppuisasti ulkomaailma pientä miestä kutsuikin. Myöskin rouvalla on kaikki hyvin. Jos seuraava sokerimittaus on ok sekä maanantaina aamulla otettava bilirubiini, niin kotiin pääsevät. Toki peruspessimisti ei maanantailta kauheita odota, ne on viime aikoina menneet aika kivasti penkin alle. Mutta ehkä onni viimein on kääntymässä.

Erityisen mukavaa viikonloppuna on ollut seurata miten tyttäret on veikastaan innoissaan. Liki kilvan pitää saada vauvaa syliin. Sallalta tämän uskoinkin, mutta myös Vilma on aidosti innostunut. Se on erittäin hieno asia. Esikoinen myös kommentoi tänään, että ehkä minä kuitenkin haluan lapsen joskus, kun nämä on näin söpöjä, ehkä 10 vauvaa aluksi...No vitsiä siellä seassa, mutta tämä on myös iltatähti-projektin "sivutavoite". Saada lapset näkemään, että ei ne vauvat mitään sen ihmeellisempiä ole. Toivottavasti ei kuitenkaan koliikkitapaus tulisi. Vilman ollessa vauva, kiukkuisa sellainen, niin silloinen rivitalonaapurin murrosikäinen tyttö lakkasi meitä tervehtimästä...



Ja onhan tämä ollut hienoa aikaa itsellekkin. Tänään vaihdoin vaipan ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen lapselle. Ei ole montaa vauvaa lähipiirissä ollut ja yhden käden sirkkelimiehen sormiin sopii kerrat, kun vauva on sylissä vuosien varrella käynyt. Mutta hienostihan tämä homma sujuu. Vanhasta muistista. Ehkä isoin, joskin pieneltä kuulosta, muutos on itselle ollut kellon vaihtaminen oikeaan käteen. Sallan synnyttyä olin käyttämättä kelloa yli kymmenen vuotta, kun metallinen ranne raapii lasta sylissä. Sen verran sykemittarin orja on tullut, että nyt piti hakea toista lähestymistä asiaan.



Nyt innolla odotellaan huomista ja mahdollista kotiutumista. Mitähän tähän sanoo talon neljä kirppusirkusta...

Elämä on ihme

Rouvalla alkoi perjantaina lorahdella lapsivettä myöhään illalla ja tätä kautta oltiin kohta kädet täynnä järjestelyjä sairaalaan lähtöä varten. Nuoremmalle tytölle sattui yökyläläinen ja he jäivät meille nukkumaan saatesanoilla, että yövieraan kotiin naapuriin voi vaihtaa jos ongelmia ilmenee. Vanhempi tyttö taas vietiin kummilleen. Näin löysimme itsemme varttia vaille yksi Kyssiltä. Mennessä alkoi supistukset olla jo aika kivuliaita ja himppasen jännitti mahdollisuus, että tässä inssin papereilla hoidellaan kätilön tonttia. Onneksi näin ei käynyt. Mutta synnärillä todettiin jo kohdunsuun olevan 4cm auki ja nokka kohti salia...

Saliin meneminen olikin pieni temppu, kun supistukset muuttui kivuliaaksi ja ymmärrettävästi vaimolla hivenen pientä paniikkiakin puski pintaan, että nytkö tässä oikeasti mennään. Ja niin mentiin. Saliin päästiin mukavan kätilön (ja ulkonäkökin ok, toim.huom.) huomaan sekä lääkäriopiskelijakin meillä siellä oli. Kohdunsuu olikin jo sitten täysin auki ja ponnistusvaihe ei kovin kauaa kestänyt. Urheasti rouva puski pojan maailmaan ja alle tunti kirjautumisesta oli pieni ihme ulkomaailmassa kello 01.39. Nämä on ihmeellisiä tapahtumia ja tunteet heittelee häränpyllyä myös isällä. Yksi leijona syntyi lisää taloon ja saapa nähdä onko yhtä tulisieluinen kuin kaksi muuta...

Poitsulla oli kuitenkin kaikki varsin hyvin joskin pikkaisen haettiin lisää lämpöä lämpöpediltä, mutta ilman lääkärin sen kummempia tarkistuksia päästiin osastolle hieman ennen puoliviittä aamulla. Sitä ennen pääsi juomaan sairaalan tarjoamat varpajaiskahvit ja huomatkaa hieno pieni jalanmuotoinen leivonnainen kuvassa. Painoa jäbällä muuten oli 2762g, mutta pituuden mittaavat nykyään vasta myöhemmin eli kuulemma maanantaina. Pientä jännitystä on sokeri yms. arvojen suhteen, kun rouvalla oli raskausdiabetes sekä poika syntyi viikoilla 36+4. Mutta jos vauhtia haetaan lastenteholta myöhemmin, niin se on tiedossa oleva juttu ja näin on tehty molempien tyttärienkin kanssa



Kotona sain pari tuntia itselle unta kuulaan ja äsken käytiin isosiskojen kanssa moikkaamassa velipoikaa. Mahtavia hetkiä ihmiselämässä. Samalla kävin omien tunteideni kanssa omaa vuoristorataa, kun olisin tämän tuoreimman Tolosen mummolleni halunnut ehdottomasti näyttää. Mutta elämä kiertää kiertokulkuaan ja se ei ole valitettavasti mahdollista. Haudalla toki käymme varmasti "näyttämässä" poikaa sekä mummolle, että omalle äidilleni. Vaimon isäpuolen äiti haudataan tänään ja anoppi Riikan siskon kanssa on niissä "juhlissa". Samaan aikaan me juhlimme uutta tulokasta. Elämä on ihme!

Äiti pojastaan pappia toivoi

Kotiuduttiin vielä sairaalasta ja kaikki on hyvin. Sen verran on nuo sappihappo-arvot koholla, että näillä näkymin viikon tai parin päästä käynnistellään synnytystä ellei sitä ennen mitään tapahdu. Nyt mennään raskausviikolla 35+5. Mutta ennen suurempia äksöneitä on aika kirjoittaa vielä yksi syvällisempi tarina isyyden ympäriltä...

Aika usein vanhemmat painostavat lastaan valitsemaan itselleen tietyn ammatin tai koulutussuunnan tms. Minusta se on vähän kyseenalainen järjestely. Meillä esikoisella elämässä valintojen aika on vuoden päästä ja kuulostaa kovasti, että lukio ei välttämättä olisi suunnitelmissa. Minulle ja vaimolle tämä on täysin ok. Se mikä on minusta tärkeää ja kuulostaa järkevälle on, että suunnitelmissa on kuitenkin ammattiin kouluttautumista ja selvää tahtoa työelämää sekä itsenäistymistä kohti. Iso peukku tästä. Ihan kaikille se ei tunnu välttämättä niin ok olevan, mutta onneksi asia ei kuulu muille kuin lapselle itselleen ja välillisesti meille vanhemmille. Ehkä se isyys ja vanhemmuus ylipäätään on tässäkin asiassa ohjailua oikeaan suuntaan, ei mitään ääliömäisen tiukkojen rajojen vetämistä. Meillä oli kotona aikanaan hyvin vapaa valinta miten elämääni vein eteenpäin. Paljon on tullut virheitä tehtyä, mutta ihan kaikessa ei kuitenkaan metsään menty. Oma luonteeni on ainakin sellainen, että olisin varmasti aloittanut kovan kapinan jos olisi väkisellä pitänyt saada lunta p¤skahuussin katolle yläasteen jälkeen. Toki yhtään halventamatta tätä vaihtoehtoa ja monelle elämän askelmerkit on selvät myös sisältäen lukion ennen myöhempiä jatko-opintoja. Tärkeintä on kuitenkin nuoren tehdä sitä mistä tykkää ja mihin on motivoitunut. Näin sen asian näen

Tässä taannoin kuulin pala syvällä kurkussa, että olen mahdollisesti menettämässä yhtä lapsuuden sankareistani. "Tekijä" on itsellekkin valitettavan tuttu. Kun jäin armeijaan aikanaan töihin, niin meiltä vaadittiin nuhteetonta ja moitteetonta käytöstä 24/7 olimme sotilaspuku päällä tahi emme. Tämä vaatimus pitäisi saada ihmisille geeneihin siinä vaiheessa, kun aletaan tekemään lapsia. Epäonnistuin pahoin tässä itsekkin, mutta koskaan ei ole liian myöhäistä korjata virheitään. Kaikkea ei voi saada tekemättömäksi, mutta pitää muistaa, että me isät ja äidit olemme lapsiemme sekä tapauksesta riippuen myös läheisiemme suuria sankareita heidän loppuelämänsä ajan eikä kyseessä ole määräaikainen sopimus. Tämä on asia jossa toivon eniten onnistuvani isänä tulevan pojan kanssa. Siinä ettei hänen tarvitse isäänsä hävetä. Isän ei tarvitse olla hämähäkkimies tai pankinjohtaja. Maailman paras isä voi olla vaikka betoniraudoittaja tai lakaisukoneenkuljettaja, se hyvyys on siellä ihmisen sisällä

Jännäksi menee

Routalemmen Pekalla on elämä jännää Pasila tv-sarjassa arjen yksinkertaisia asioita miettiessä. Jännistä jännintä voi hänelle olla muurahaispesän tutkailu ja ihmetteleminen miten ne ovat saaneet kommunismin toimimaan. Noh, onhan ne murkut jänniä ja murrosikäiset eritoten jos tästä pikkunäppärällä aasinsillalla hypitään aiheesta toiseen. Meidän vanhempi murrosikäinen täyttää tänään 14v. 8-lk alkaa hänellä Karttulassa ja nuorempi ponkaisee kutoselle viimeistä vuottaan Pihkainmäessä lähikoululla. Mutta näissä kuvioissa ei olla vielä ihan jännän kliimaksissa, mutta maanantai-yönä aika lähelle jo päästiin...

Nimittäin vajaan 2h yöunien jälkeen rouva herätteli, että koskee mahaan ja heti kohta heräsin, kun synnärille soiteltiin. Tuli jonkinlainen bonvojaas 12 vuoden taakse, että näinköhän tässä taas mennään pahasti etuajassa. Päästiin sairaalalle ja sinnehän ne Riikan yöksi ottivat. Synnytyskipuja nämä ei olleet, eikä oikein selvää saatu mistä johtuu. Jotain oireita oli raskausmyrkytyksestä ja lääkitystä siihen sekä lisää tutkimuksia

Maanantai toi mukanaan älyttömän väsyneen lomaltapaluun töihin sekä lisää tutkimuksia vaimolle ja onneksi kaikki vaikutti olevan hyvin. Niin äidillä kuin jätkälläkin. Jotain lisätutkimuksia kuitenkin tarvittiin ja näin homma pitkittyi jo tiistaille. Ja tiistaina sama juttu jatkui, mutta nyt näyttäisi, että pääsee rouva kotiin huilailemaan tänään keskiviikkona ja sairaalalle palataan tarvittaessa. Onhan tämä melkoisen jännää aikaa, kun kätilökin vähän arveli jo mahdollista synnytyksen starttia, kun supistuksia alkoi piirtymään käyrälle tasaisesti. Okei, jokainenhan näistä on yksilöllinen eikä tiedä vaikka yliajalle mentäisiin. Epäilen tätä kuitenkin vahvasti...



Mutta kuten jo jossain aiemmin kirjoitin, niin aika vahvasti tässä ollaan pelkääjän paikalla eikä oikein tiedä miten päin olisi. Unetkin on jäänyt tosi huonoksi ja väsy meinaa painaa. Tosin turha tässä meikäläisen on valitella. Onneksi tuo vaimo kuitenkin päässee kotiin, koska koulun startti on edessä ja ehkä allekirjoittaneen vahvinta aluetta ei ole teinityttöjen vaatehuoltoon yms. liittyvät asiat.

Onpas teillä some vauva!

Ei ole kirjoitusvirhettä otsikossa. Vauva ja myöhemmin pieni lapsi voi toki olla soma, mutta voi olla myös somesta hyvinkin tuttu tahtomattaan. Me ollaan hiljalleen lähestymässä maalia tämän iltatähti-projektin kanssa ja on tullut uhrattua muutamia ajatuksia tuohon some-hommaankin. Olen sosiaalisen median aktiivinen käyttäjä ja voisin kuvitella itseni lisäämässä kuvia kovinkin taajaan pienestä vauvasta. Ehkä vähän hassuja, ehkä vähän vakavempia, ehkä vähän sitä ja ehkä vähän tuota. Mutta onko se oikein? Lapsella ei ole mitään omaa tahtoa ja kai hänellekkin yksityisyytensä kuuluu. Näiden meidän perheen vanhempien "lasten" kanssa homma on jo helpompaa eli someen ei ole mitään asiaa laitella mitään ilman lupia tai kunniansa saa kuulla. Ja se on minusta ihan oikein, heillä on oikeus yksityisyyteensä ja onhan se harmaantuva isi aika über-nolo tapaus

Sivusta on tullut nähtyä, että helposti tosiaan homma lähtee lapasesta ja kuvia lappaa tyyliin: "nyt vauva pissaa, hei katsokaa!", "nyt vauva konttaa", "nyt vauva puklaa" ja sitä rataa. Aika useat kuitenkin myös varsin varovaisesti laittavat lapsestaan julkisesti mitään ja se lienee viisainta. Tähän pitäisi pyrkiä itsekkin. Toki alkuun on muutama pakollinen kuva ystäville näytettävä, mutta järki olisi hyvä pitää mukana. Kun muistaa miten sairaita ihmisiä on lastenkin suhteen maailma väärällään, niin ehkä niitä omasta mielestä varsin viattomia ilkosillaan pihalla juoksevasta lapsesta olevia kuvia ei tosiaankaan kannata jakoon pistää.



No tämä someilu on murheista pienin tässä vaiheessa, mutta asian mahdollinen problematiikka on kuitenkin hyvä tiedostaa. Nyt aletaan muuten tosiaan olla suht lähellä jo synnytystä. Vilma syntyi 12v sitten aika tasan juuri samassa vaiheessa raskautta kun nyt mennään. Tästä viisastuneena tsekkailin jo valmiiksi miten turvakaukalo asennetaan ja muutenkin valmistelut on paljon paremmalla hapella. Torstaina käytiin KYS:n ultrassa ja kaikki oli hyvin vaikka tuntui, että lääkäri tutki sydäntä todella tarkkaan. Mitään vikaa siellä ei kuitenkaan ollut. Käsky kuitenkin kävi rouvan levätä, koska supistuksia on jo ollut ja ilmeisesti kohdunsuu oli jo alkanut pehmentyä. Tuosta en tosin ole varma, koska ymmärrän näistä jutuista saman verran kuin pässi tähdistä...