Kotiuduttiin vielä sairaalasta ja kaikki on hyvin. Sen verran on nuo sappihappo-arvot koholla, että näillä näkymin viikon tai parin päästä käynnistellään synnytystä ellei sitä ennen mitään tapahdu. Nyt mennään raskausviikolla 35+5. Mutta ennen suurempia äksöneitä on aika kirjoittaa vielä yksi syvällisempi tarina isyyden ympäriltä...
Aika usein vanhemmat painostavat lastaan valitsemaan itselleen tietyn ammatin tai koulutussuunnan tms. Minusta se on vähän kyseenalainen järjestely. Meillä esikoisella elämässä valintojen aika on vuoden päästä ja kuulostaa kovasti, että lukio ei välttämättä olisi suunnitelmissa. Minulle ja vaimolle tämä on täysin ok. Se mikä on minusta tärkeää ja kuulostaa järkevälle on, että suunnitelmissa on kuitenkin ammattiin kouluttautumista ja selvää tahtoa työelämää sekä itsenäistymistä kohti. Iso peukku tästä. Ihan kaikille se ei tunnu välttämättä niin ok olevan, mutta onneksi asia ei kuulu muille kuin lapselle itselleen ja välillisesti meille vanhemmille. Ehkä se isyys ja vanhemmuus ylipäätään on tässäkin asiassa ohjailua oikeaan suuntaan, ei mitään ääliömäisen tiukkojen rajojen vetämistä. Meillä oli kotona aikanaan hyvin vapaa valinta miten elämääni vein eteenpäin. Paljon on tullut virheitä tehtyä, mutta ihan kaikessa ei kuitenkaan metsään menty. Oma luonteeni on ainakin sellainen, että olisin varmasti aloittanut kovan kapinan jos olisi väkisellä pitänyt saada lunta p¤skahuussin katolle yläasteen jälkeen. Toki yhtään halventamatta tätä vaihtoehtoa ja monelle elämän askelmerkit on selvät myös sisältäen lukion ennen myöhempiä jatko-opintoja. Tärkeintä on kuitenkin nuoren tehdä sitä mistä tykkää ja mihin on motivoitunut. Näin sen asian näen
Tässä taannoin kuulin pala syvällä kurkussa, että olen mahdollisesti menettämässä yhtä lapsuuden sankareistani. "Tekijä" on itsellekkin valitettavan tuttu. Kun jäin armeijaan aikanaan töihin, niin meiltä vaadittiin nuhteetonta ja moitteetonta käytöstä 24/7 olimme sotilaspuku päällä tahi emme. Tämä vaatimus pitäisi saada ihmisille geeneihin siinä vaiheessa, kun aletaan tekemään lapsia. Epäonnistuin pahoin tässä itsekkin, mutta koskaan ei ole liian myöhäistä korjata virheitään. Kaikkea ei voi saada tekemättömäksi, mutta pitää muistaa, että me isät ja äidit olemme lapsiemme sekä tapauksesta riippuen myös läheisiemme suuria sankareita heidän loppuelämänsä ajan eikä kyseessä ole määräaikainen sopimus. Tämä on asia jossa toivon eniten onnistuvani isänä tulevan pojan kanssa. Siinä ettei hänen tarvitse isäänsä hävetä. Isän ei tarvitse olla hämähäkkimies tai pankinjohtaja. Maailman paras isä voi olla vaikka betoniraudoittaja tai lakaisukoneenkuljettaja, se hyvyys on siellä ihmisen sisällä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti