Konkretisoituminen

Aika hieno sana tuolla otsikossa, kuulostaa fiksulle. Mutta tosiaan kokemus on osoittanut sen, että vauva konkretisoituu meille isille käytännössä vasta syntymässä. Tai ehkä tässä oli kovan luokan yleistys, mutta ainakin minulla se toimii näin. Naiselle tilanne on toinen, kun se pieni ihminen monottelee virtsarakkoon, että hermo meinaa mennä tai vähintään pissit housuun. Meille miehille lähinnä suurin konkreettinen asia on, kun puoliso on aika pitkälti tilassa viuh vauh joka puussa orava eli ei mitään järkeä käyttäytymisessä. Tämä on vaikeaa aikaa, molemmille...

Kun muksu syntyy, niin tässä vaiheessa alkaa se perinteinen vaippasirkus sun muu. Osaa toimista väittäisin rohkeasti jopa suht ikäviksikin. Vaikka armeijassa eräs vänrikki sanoikin aikanaan, että nukkuminen on homojen hommaa, niin kun "äääääääääää!!!!!" kuuluu juuri unen päästä saatua puoli neljältä alkaa olla epävarma omasta suuntautumisestaan. Unta tarvitsee ihminen. Tuossa ylhäällä kuvassa on muuten perheemme kuopus Vilma. Hän syntyi toukokuussa 2003 viisi viikkoa etuajassa. Ja itki koko pirun kuuman kesän. Mutta mukava ihana tyttö on kasvanut vaikka raskasta oli alku...

Ei kuitenkaan se elämä pelkkää kärsimystä ole vaan se vauva lopullisesti valloittaa isän sydämen muutaman kuukauden iässä, kun ensimmäiset jokeltelut ja hymyt alkavat irrota. Se on hetki mitä odottaa ja mitä odotti myös aikanaan. Silloin on se tunne, että tämä kaikki hulabaloo on ollut vaivan arvoista. Se ensimmäinen hymy on vaan hieno hetki!! Sitä odotellessa...