Harrastamisen sietäminen vaikeus

Harrastukset. Ne on yleensä aika iso osa lapsiperheen arkea. No niin ne on meilläkin olleet, mutta lähinnä vain siksi, että allekirjoittanut kalastaa, metsästää, sitoo perhoja, pelaa salibandya puolitosissaan ja heittää frisbeegolfia. Vaimo ei siis harrasta oikein mitään jos kirppiksiä ei lasketa eikä tytötkään treeneissä kulje. Perijättärille olen aina koettanut teroittaa harrastusten merkitystä ja sitä kuinka niissä on oiva henkireikä irrottautua koulusta ja ylipäätään esim. liikunnalliset jutut tekisivät hyvää muutenkin tälle nettisukupolvelle. Mutta tässä olen kyllä jotenkin ehkä isänä epäonnistunut. En ole saanut kyllä ketään tästä taloudesta, paitsi tietysti itseni, innostumaan mistään uusista aktiviteeteista.

On yritetty kuten kuvasta näkyy, niin Sallan osalla aikanaan jo vauvauintiakin. Ei oikein lämmennyt mahdottomasti ja vauvauinnit skipannut Vilma on ollut myöhemmällä iällä innokkaampi uimari. On koetettu taidejuttuja, ratsastusta, balettia, sählyä, jalkapalloa ja vähän vaikka mitä. Ei vaan oikein ole kummallekkaan tytöistä löytynyt sitä omaa juttuaan. Se on kyllä mielestäni vähän harmi. Toisaalta molemmat puuhailee kyllä omineen sitten. Toinen on käsityö&kuvataide-tapaus ja toinen taasen enemmän viettää aikaa kirjojen parissa. En tiedä, mutta jahka tämä tuorein tulokas tulee, niin jotain pitäisi tällekkin keksiä. Liikaa ei ainakaan ole tullut painostettua näitä aiempia painoksia ja väkisellä hommaa pilalle laittanut. Ehkä pitäisi vaan enemmän rohkaista. No onneksi tämä ei kuitenkaan ensimmäisiä juttuja ole vaippasirkuksen lähdettyä käyntiin...