Yhden aikakauden loppu

Tai no ainakin tauko tulee viime vuosien meininkiin omalla osalla. Mukava lomaviikko Vuokatissa alkaa siis olla taasen takana ja aamulla lähdetään kotiin Pihkainmäkeen. Siellä hauvat jo kovasti odottavatkin ja koirista kyllä näkee aidon jälleennäkemisen riemun kaikesta olemuksesta. Täällä Katinkullassahan me ollaan oltu jo useita vuosia ns. rospuutto-viikko jos mietitään järjestävän seuran silmin. Meille taas tämä viikko 22 on ollut varsin hyvä valinta. Tyttärille ei ole ollut ongelmaa saada vapaata eikä koulutyö ole kärsinyt ja Vuokatissa on ollut mukavan rauhallista. Ja jos ihan totta puhutaan, niin aika mukavia aktiviteettilomia nämä on itsellekkin ollut. Nyt rouva oli raskaana ja nuoremmalla tytöllä oli kaveri mukanaan. Suht vapaat kädet oli tulla ja mennä eikä meikäläistä monesti tarvitse käskeä. Tuli liikuttua ja harrastettua todella paljon viikon aikana. Mutta mutta...

Ensi vuonna sitten mentäneen erilaisissa merkeissä. Jäbä tuo mukanaan vaunuilua, syöttämistä sun muuta. Tulenee varmastikkin hyvin erilainen loma silloin. Varmasti mukavaa tulee olemaan, mutta muutos on varmasti ainakin meikäläisen puuhasteluun kovasti suuri. Kivahan tänne on kuitenkin tulla vauvankin kanssa. Tekemistä piisaa ja eiköhän sitä kiekkoa pääse silloinkin heittämään ja rautaa salille kolistelemaan. Mulle tämä on isänä kyllä nyt kova henkisen kasvamisen paikka, kun olen oppinut viimeiset pari vuotta tulemaan ja menemään suht vapaasti. Pitää vaan toivoa, että osaisi siihen tässä nyt etukäteenkin jo valmistautua. Tällaiselle adhd-tapaukselle se tulee vaan olemaan tosi kova paikka...

Hankinnat hiljalleen tehty

Tänään käytiin hakemassa vaunut. Käytettynä ostettiin naapurustosta ja ihan hyville Brion vankkurit vaikuttavat. Nykyään noissa on ilmatäytteiset renkaatkin. On vaikka millaista vipstaakia. Mutta työkaluthan ne on ja uudet maksaa siten, että polvet notkahtaa hintalapun nähdessä. Käyttöä kuitenkin tulee paljon ja ihan huonoimpia ei voi hommata. Noihin tuli mukaan vaunukopan lisäksi "ratasosa" tai mikä se ikinä nimeltään onkaan. Mutta on kyllä tässä reippaan kymmenen vuoden aikana tullut uusia ominaisuuksia, niin vaunuihin kuin ylipäätään vaikka millaisia vempaimia. Ihan kaikkia ei olla lähdetty kuitenkaan hommaamaan tai no vaimohan nuo hommaa eli hän ei ole lähtenyt hamstraamaan kaikkea mahdollista. Ja hyvä niin. Tämän vauvan kanssa telkkuamisen on kuitenkin tarkoitus olla kertaluonteinen projekti

Nyt ei siis enää puuttuisi tärkeimmistä hankinnoista kuin käsittääkseni pinnasänky. Valkea sellainen on haussa vielä. Hoitopöytää ei tarvita ja kaikkea muuta istuinkopasta sitteriin alkaa jo olla. Jonkun verran saatiin tavaraa kaverilta vaihtokaupalla missä meille tulee lastentarvikkeita ja hänelle meni jonkunlainen kasa perhoja. Vaihdantatalous rules. Mutta aika paljon se vaan pieni ihminen romua tarvitsee. Itse pärjäisin sählymailalla aika pitkälti elämässä ja jos paketin makkaraa saisin mukaan, niin kylläpä kelpaisi....

Mut mut...nyt lähdetään perjantaina lomalle Vuokattiin. Sitä on odotettu! Voipi olla, että tämä blogi reilun viikon elelee hiljaisuudessa, mutta palataan asialle kesäkuun alussa. Mukavaa kesän alkua ihmiset ja toivotaan kelien hiljalleen lämpenevän. Ei kuitenkaan liikaa, helle on syvältä...

Annappa kun isäs näyttää

Tänään oli vaihteeksi neuvolapäivä. Itse en päässyt mukaan, mutta kaikki oli hyvin. Jäbä potkii kovasti ja liikkeet näkyy ajottain myös vatsan päältäkin. Samalla saatiin lippuset ja lappuset Kela-tukia varten eli näin isän tapauksessahan tarkoittaa, että lomake lähetetään työnantajalle isyyslomaa varten. Noita lomia en ole vielä kauheasti miettinyt, mutta mukavalle tuntuu ajatus, että on kesä&syyskaudelle seitsemän viikkoa huilia työmaailmasta. Talvilomakin on vielä tuon lisäksi edessä. Nyt ollaan hiljalleen jo tässä oltukin suunnittelemassa lähtöä Vuokattiin jossa ollaan toukokuun viimeinen viikko perinteisesti vietetty. Nyt mukaan tulee myös Vilman kaveri ja tuossa pohdittiinkin, että vuoden päästä voi olla tilanne jossa tarvitaan ottaa jo kaksi autoa mukaan.

Mutta pari sanaa muustakin. Nimittäin luottamuksesta tai oikeastaan luotosta nuoreen ihmiseen. Luottamushan on kaiken avainsana parisuhteesta lähtien vanhemmuuteen. Siihen nojautuu kaikki. Mutta luottamusta on monenlaista. Olen harvoin kritisoinut mitään omaan kotiini liittyvää lapsuudestani, mutta nyt teen pienen poikkeuksen. Mielestäni aiheesta ja tarkoitukseni on, että näitä samoja "virheitä" en toistaisi isänä pojallani enkä myöskään tyttärillekkään.

Jospa nyt vihdoin asiaan eli poikasena minulta tapettiin kyllä aika hyvin into kaikenlaisiin "miesten töihin" antamalla automaattisesti naulapojan rooli. "Pidäppä tätä lautaa", "haeppa nauloja", "käyppä tuolla", "ojennappa puukko" ja sitä rataa. Tämä oli minun rooli nuorena poikana kaikessa. Käytännössä mitään vaativampaa ei päässyt tekemään kotosalla koskaan. Tämä muovasi oman ajatusmaailmani kaikenlaiseen polttopuu-savottaan, rakentamiseen yms. erittäin nihkeäksi. Ja se on säilynyt aikuisiälle asti vaikka varmasti osa on myös ihan laiskan sutjakkaa luonnetta. Mulle oli iso kulttuurishokki, kun aloitin 12-vuotiaana maatalossa renkinä ja sain vastuuta isoissakin jutuissa. Ajelin traktorilla, ohjailin nostureita yms. varsin pian työt aloitettua. Se oli pirun hienoa aikaa vaikka työt maatalossa olikin ajoittain pirun raskaita kivien keräilyineen ja heinätöineen.

Toinen vastaava tunne tuli, kun opin tuntemaan isäni 18-vuotiaana ja sain sielläkin vastuuta kovasti kaikessa mitä tehtiin. Mutta kotona sitä vastuuta ei tullut. Ei ainakaan siinä mittakaavassa mitä olisin halunnut. Ehkä siihen vaikutti varsin vilkas luonteeni, kömpelyyteni tai joku muu. En tiedä. Mutta tämä on ainoa asia jota kritisoisin lapsuudessani ja näitä toimintamalleja en aio omalle lapselleni toistaa. Vasaraa ja sahaa käteen vaan valvotusti pojalle jo pienestä pitäen. Homma on hitaampaa varmasti, mutta luotan että se palkitsee myöhemmin. Lisäksi tulee terve innostus työntekoon, kun saa itse tehdä ja myös niitä vaativampia hommia. Ylipäätään me vanhemmat annetaan lapsille turhan vähän vastuuta jos yleistän jälleen rajusti. Aika isoja juttuja pystyy jo varsin nuoret tekemään kunhan vaan touhua valvotaan ja kannustetaan sekä eritoten luotetaan elämän alkumetrejä ottavaan nuoreen...

Äitienpäivä

Ei tätä isyysblogia voisi kirjoitella ilman äitejä. Nyt on heidän päivänsä, paljon onnea kaikille äideille! Tykkään puhua asioista suoraan niiden oikeilla nimillä vaikka se ei aina kaikkia miellytäkkään. Siksipä sanon myös sen, että kyllähän me isät aika statisteja kuitenkin ollaan tässä vanhemmuudessa. Siis ainakin tällaisessa normaalissa ydinperheessä. Äidin ympärillä kaikki pyörii ja yritämme tuoda toki omaa rooliamme esille sen mikä pystytään. Mutta kun tiukka paikka tulee, nin kyllä se äiti on tuki ja turva. Näin se menee ja näin sen ehkäpä kuuluukin mennä. Äiti on kuitenkin 9kk etumatkalla näihin hommiin ja nykii karkumatkaa lisää vauva-aikana. Ehkä myöhemmässä vaiheessa me isät vähän tätä välimatkaa saadaan kurottua kiinni.

Oma äiti-poika suhteeni oli hankala johtuen äitini ongelmista ja mummohan minut kasvatti. Äidille nostan kuitenkin hattua siinä mielessä, että ongelmia hän ei oikeastaan koskaan tuonut kotiin. Se oli hieno suoritus ja kiitos siitä. Lapsena oli vaikea ymmärtää, että äiti hävisi kuukausiksi omille reissuilleen. Ei silloin käsittänyt, että meneillään oli lasisen laulukirjan säkeistöjen tarkastelu. Ne laulut lopulta päättyivät huonosti. Mummo kuitenkin hoiti äidin virkaa paremmin kuin hyvin. Mutta ei ole mummoakaan enää, jäljellä on vain järjettömän kova ikävä. Äitienpäivä on aina henkisesti raskas päivä allekirjoittaneelle hautuumaalla käynteineen



Onneksi omilla lapsilla on hyvä äiti. Etenkin tyttölasten kanssa aivan korvaamaton ja varmasti myös tulevan pojankin. Olisin täysin helisemässä jos Sallan ja Vilman kasvatus lepäisi omilla harteilla. Kyllähän mukana olen monissakin touhuissa, mutta ei minusta saa kunnollista shoppailuseuraa tai telkkarin ääreen jotain hömppää katsomaan saati ymmärtämään naisten sielunelämää. Tai vaikkapa tajuamaan nuorten pukeutumisen päälle. Näitä esimerkkejä kyllä piisaa. Se mikä on myös hienoa, niin teini-iässä olevat tyttäret ovat hyvissä ja rakastavissa väleissä äitinsä kanssa eikä suuria riitoja ole juurikaan ollut. Tämäkään ei varmasti ihan itsestään selvyys ole. Taustalla lienee onnistunutta kasvatustyötä eikä kunnia taida tälle puolelle näppäimistöä tulla. Eli siis kiitoksia vaimolle näin päivänä äitien ja mukavaa juhlapäivää vaikka töissä taitaa taas hänellä aamu mennäkkin...

Itseltään kieltämisen sietämätön vaikeus

Jätetään tässä jutussa tällä hetkellä jo kovasti äidin mahassa potkiva Jäbäleisson sivurooliin. Ei ole muuten kaukana, että pääsee itse ensimmäiset liikkeet tuntemaan vatsan päältä. Mutta tosiaan tähän isyyteen liittyen muutama sananen itselleni ja varmasti monelle muulle tärkeästä asiasta eli miten sovittaa omat harrastukset ja perhe-elämä yksiin. Tämä onkin sitten vaikea asia ja pientä närää kotona aina aiheuttanut. Ja aiheestakin, en sitä kiistä. Itseltään kieltäminen ei ole helppoa ja itsekurihan on tunnetusti haaste kenelle tahansa. Ne ketkä tuntevat allekirjoittaneen lapsuusvuosilta, niin tietävät etten hetkeäkään ollut paikallaan. Illat meni jalkapalloa potkiessa tai kalassa tai metsällä tai jossain muualla kuin kotona. Kesälomat renkinä maatalossa oman elämänsä Kalle Päätalomaista työkulttuuria etsiskellessä. Suomeksi siis aina on oltu menossa jossain ja koti on ollut lähinnä muonituskeskus ja tarjonnut leposijan puuhailujen välissä. Sohva ja televisio ei ole koskaan olleet mun juttu eikä lauantaiset Napakympit Salmelaisineen

Mutta kun taloon tulee pieni lapsi tai lapsia, niin ajankäyttöä on pakko sopeuttaa. Äiti tarvitsee lepohetkensä ja parisuhdettakin olisi hyvä vaalia. Aikanaan meillä se yhteinen aika tarkoitti käytännössä ravintolailtaa. Sanoisin, että ei ihan parasta parisuhdeterapiaa ole se. Ihan kokemuksella voin näin sanoa ilman Jeesusteluja. Asia tuli huonosti hoidettua aikanaan ja vastuu on pitkälti minulla. Onneksi avioliitto on kuitenkin kestänyt niin ylä- kuin alamäetkin. Kuitenkin, että liikkuvan luonteen omaavalla ihmisillä pää pysyisi kasassa, niin harrastaakin pitää. Siinä kohti ollaan sitten vaikeuksissa, kun pitäisi ymmärtää jotenkin kohtuus pitää mukana. Se on taitolaji jota en ole koskaan osannut oikein missään asiassa



Nyt on tullut onnistuttua taas haalimaan noita ajanvietteitä vähän turhan kanssa. En tiedä mikä siinä on, mutta mukava vaan on hötkeltää reikäpallon parissa tai viskoa perhoa veteen saati heitellä frisbeetä mukavassa seurassa aurinkoisessa kelissä tahi vaikka seisoskella jänispassissa. Rehellisiä kun ollaan, niin tuleva syksy jo vähän pelottaa. Tarkoitus olisi pelata edelleen salibandya alasarjassa ja siinä ei montaa aktiivivuotta ole enää ihan fysiikankaan takia jäljellä. Muutamia kuitenkin. Mutta jotain on varmasti pakko karsia. Olen elätellyt toiveita, että olisin päässyt hiljalleen hirvimetsälle mukaan, mutta kyllä tämä uusi tulokas sitä harrastusta siirtää vähintään siihen, että salibandymaila on mennyt naulaan.




Nyt olisi viikonlopulle ollut lauantaille tarjolla mielenkiintoista Puijon ylämäkijuoksua sekä Savon Sanomien salibandy-turnaukseenkin pyydettiin mukaan. Koetin aloitella opettelun syksyä varten ja kieltäydyin molemmista. Ei se kyllä helppoa ollut. En tiedä miten paljon pitää vielä ikää tulla, että osaisi rauhoittua. Sitä on luonteeltaan kuitenkin jollain tapaa suorittaja. Haluaisi elää ja kokea monenlaista. Tuntuu, että sohvalla apaattisena tuijotettu Unelmien poikamiestyttö alasti viidakossa ei ehkä ole se mun juttu.




Ja varmasti koko homma menee nyt vielä vaikeammaksi, kun poika syntyy. Tyttöjä olen koettanut saada harrastamaan, mutta laihoin tuloksin. Suomeksi se on tarkoittanut enemmän aikaa omille jutuille. Jos tuo pieni mies kasvaa yhtään meikäläisen tapaiseksi, niin meille tulee vielä kova kisa harrastusajoista. Kisailu jonka tulen häviämään. Se lienee niitä harvoja skaboja jonka häviän tahallani. Jos luvassa on säbää, lätkää tai futista kovalla intensiteetillä tulevaisuudessa, niin ei tarvitse hirveästi miettiä mitä sitä viikonloput ja illat puuhaa. Mulle on ehkä kova pala opetella "harrastamaan" toisen harrastusten kautta. No problematiikat on tiedossa tähän koko asiaan. Ratkaisut ei vielä. Ne on tuolla jossain..korvien välissä...

Jäbäleisson

Tässä on pari päivää tullut sulateltua tietoa, että ollaan hyvää vauhtia tulossa pojalle isäksi. Asia jota ei oikein ymmärrä ja harvoin on yhtä sekavia ajatuksia mistään elämässä ollut kuin tästä. Nyt pitäisi kuitenkin tässä jotenkin pystyä tuomaan tyttärille esille asiaa, että heidän tärkeys ei häviä mihinkään. Tämä on asia jota pikkuisen on kyllä syytä miettiä jo etukäteen. Varmasti kateutta tullaan näkemään aikanaan, mutta jotenkin pitäisi pystyä valmistautumaan niin, että vahingot saisi minimoitua. Tämä on yksi asia jota tässä pohtinut monen muun lisäksi. Anoppikin soitteli vappuna ja kyseli, että millekkäs se tuntuu. En osannut oikein mitään vastata. Siellä oltiin kuulemma ihan fiiliksissä. Jännästi se poika tunteita nostaa. On kuitenkin mielestäni hyvä, että tämä sukupuoli voidaan selvitellä etukäteen. Jää aikaa tehdä peliliikkeitä, koska elämänmuutos on meilläkin yli 10 vuoden vauvattomuuden jälkeen todella suuri. Kirjoittelen varmaan näistä tuntemuksista toisen tarkemman jutun jos saan pelimerkit pääkopassani järjestykseen. Siitä ei tosin ole mitään takeita...

Sen verran vielä juttua tuosta tyttö vai poika asiasta, että tuntui netti olevan väärällään testejä sen selvittämiseen etukäteen. Näin ateistina en ihan kympillä usko mihinkään mihin ei ole tieteellistä näyttöä tai en ole omin silmin nähnyt. Yksi asia kuitenkin meillä ainakin piti paikkansa eli tällainen hyvän olon raskaus oli pojan merkki. Tyttäriä odottaessa oli meno ihan älytöntä. Riikka oksensi käytännössä yötä ja päivää kolmanneksen raskaudesta molempia emäntiä odotellessa. Nyt ei ole tainnut yhtään oksua tulla. Otannat on kuitenkin niin pieniä, että mitään varmuutta ei voi tietenkään sanoa. Vähän samaa kuin uuden vuoden valetusta tinasta ennustaisi. Mutta jos joku on hyvää, niin se ettei etukäteen pystytä päättämään kumpaako olisi tulossa. Voisi aika vääristynyt olla sukupuolijakauma tällä pallolla. Meidän kanssa äitipolilla oli samaan aikaan jostain lähi-idän suunnalta seurue ja voisi ehkä aavistuksen poika-voittoista olla se homma jos he saisivat asian päättää. Hurjaa oli katsella miten kaksi miestä hoiti kaikki asiat siellä äitipolilla ja naisihminen ei sopinut edes samalle sohvalle istumaan vaan miehet piti kuppikuntaansa erillään eikä tulevaan äitiin juurikaan edes katsottu. Näkisin, että meillä suomessa on kuitenkin asiat aika hyvin sen suhteen miten tasa-arvoisesti perheenä asioita hoidetaan. Toki poikkeuksiakin varmasti on...



Mutta jätetäänpä tuo pohdinta pintaraapaisuksi enkä siihen palanne myöhemminkään. Keskitytään nyt vaan omaan tekemiseen kuten kiekkomiehet sanoisi. Eli nyt aletaan olla myös niillä hetkillä kun tälle tulokkaalle pitäisi sitten tekonimeä keksiä. Vilma oli Viivi ja Salla kulki Sohvina. Tytöt oli vissiin keksineet tälle uudelle kaverille nimeksi Munamies. Sen verran tehokkaasti jätkä vehkeitään siellä ultrassa esitteli. Kuitenkin tuo Putouksesta tuttu Jäbäleisson (taisi siinä olla Janne "Jäbä" Leisson) on nyt enemmän ollut huulilla, ehkä siitä tulee se tekonimi. Ehkä ei, määppä tiijä kun savossa ollaan. Tuskin pojasta Punavuoren hipsteriä kuitenkaan kasvaa. Nyt seuraavana tässä projektissa on loppujen tarvikkeiden hommailua. Paljon on tuttavat tarjoilleet kamppeitaan meille ja pitää katsoa mitä tässä nyt tarvitaan. Vaunut ainakin.,,