Itseltään kieltämisen sietämätön vaikeus

Jätetään tässä jutussa tällä hetkellä jo kovasti äidin mahassa potkiva Jäbäleisson sivurooliin. Ei ole muuten kaukana, että pääsee itse ensimmäiset liikkeet tuntemaan vatsan päältä. Mutta tosiaan tähän isyyteen liittyen muutama sananen itselleni ja varmasti monelle muulle tärkeästä asiasta eli miten sovittaa omat harrastukset ja perhe-elämä yksiin. Tämä onkin sitten vaikea asia ja pientä närää kotona aina aiheuttanut. Ja aiheestakin, en sitä kiistä. Itseltään kieltäminen ei ole helppoa ja itsekurihan on tunnetusti haaste kenelle tahansa. Ne ketkä tuntevat allekirjoittaneen lapsuusvuosilta, niin tietävät etten hetkeäkään ollut paikallaan. Illat meni jalkapalloa potkiessa tai kalassa tai metsällä tai jossain muualla kuin kotona. Kesälomat renkinä maatalossa oman elämänsä Kalle Päätalomaista työkulttuuria etsiskellessä. Suomeksi siis aina on oltu menossa jossain ja koti on ollut lähinnä muonituskeskus ja tarjonnut leposijan puuhailujen välissä. Sohva ja televisio ei ole koskaan olleet mun juttu eikä lauantaiset Napakympit Salmelaisineen

Mutta kun taloon tulee pieni lapsi tai lapsia, niin ajankäyttöä on pakko sopeuttaa. Äiti tarvitsee lepohetkensä ja parisuhdettakin olisi hyvä vaalia. Aikanaan meillä se yhteinen aika tarkoitti käytännössä ravintolailtaa. Sanoisin, että ei ihan parasta parisuhdeterapiaa ole se. Ihan kokemuksella voin näin sanoa ilman Jeesusteluja. Asia tuli huonosti hoidettua aikanaan ja vastuu on pitkälti minulla. Onneksi avioliitto on kuitenkin kestänyt niin ylä- kuin alamäetkin. Kuitenkin, että liikkuvan luonteen omaavalla ihmisillä pää pysyisi kasassa, niin harrastaakin pitää. Siinä kohti ollaan sitten vaikeuksissa, kun pitäisi ymmärtää jotenkin kohtuus pitää mukana. Se on taitolaji jota en ole koskaan osannut oikein missään asiassa



Nyt on tullut onnistuttua taas haalimaan noita ajanvietteitä vähän turhan kanssa. En tiedä mikä siinä on, mutta mukava vaan on hötkeltää reikäpallon parissa tai viskoa perhoa veteen saati heitellä frisbeetä mukavassa seurassa aurinkoisessa kelissä tahi vaikka seisoskella jänispassissa. Rehellisiä kun ollaan, niin tuleva syksy jo vähän pelottaa. Tarkoitus olisi pelata edelleen salibandya alasarjassa ja siinä ei montaa aktiivivuotta ole enää ihan fysiikankaan takia jäljellä. Muutamia kuitenkin. Mutta jotain on varmasti pakko karsia. Olen elätellyt toiveita, että olisin päässyt hiljalleen hirvimetsälle mukaan, mutta kyllä tämä uusi tulokas sitä harrastusta siirtää vähintään siihen, että salibandymaila on mennyt naulaan.




Nyt olisi viikonlopulle ollut lauantaille tarjolla mielenkiintoista Puijon ylämäkijuoksua sekä Savon Sanomien salibandy-turnaukseenkin pyydettiin mukaan. Koetin aloitella opettelun syksyä varten ja kieltäydyin molemmista. Ei se kyllä helppoa ollut. En tiedä miten paljon pitää vielä ikää tulla, että osaisi rauhoittua. Sitä on luonteeltaan kuitenkin jollain tapaa suorittaja. Haluaisi elää ja kokea monenlaista. Tuntuu, että sohvalla apaattisena tuijotettu Unelmien poikamiestyttö alasti viidakossa ei ehkä ole se mun juttu.




Ja varmasti koko homma menee nyt vielä vaikeammaksi, kun poika syntyy. Tyttöjä olen koettanut saada harrastamaan, mutta laihoin tuloksin. Suomeksi se on tarkoittanut enemmän aikaa omille jutuille. Jos tuo pieni mies kasvaa yhtään meikäläisen tapaiseksi, niin meille tulee vielä kova kisa harrastusajoista. Kisailu jonka tulen häviämään. Se lienee niitä harvoja skaboja jonka häviän tahallani. Jos luvassa on säbää, lätkää tai futista kovalla intensiteetillä tulevaisuudessa, niin ei tarvitse hirveästi miettiä mitä sitä viikonloput ja illat puuhaa. Mulle on ehkä kova pala opetella "harrastamaan" toisen harrastusten kautta. No problematiikat on tiedossa tähän koko asiaan. Ratkaisut ei vielä. Ne on tuolla jossain..korvien välissä...