Ristiäisiä odotellessa

Ristiäiset olisi luvassa. 4.10 sunnuntaina klo 14. Silloin annetaan nimeä pojalle paikkana Karttulan piruntorjuntakerho aka seurakuntasali. Vaimolle tuttu pappi saatiin suorittamaan toimitus. Tutusta papista tulee väkisellä mieleen kulttielokuva Katsastus, mutta ei puida sitä nyt tässä enempää. Aukeaa juttu kelle aukeaa. Itse ristiäisissä minua ei uskonnollisuus kiinnosta yhtään vaan tärkeintä on, että saadaan se nimi annettua. Kuitenkin johtuen yhteiskunnasta sun muista seikoista on ihan jees, että poika kastetaan luterilaiseen kirkkoon. Tehkööt myöhemmin sitten mitä haluaa jahka täysi-ikäiseksi tulee. Kummitkin saatiin valittua ja sylikummina toimii vaimon sisko ja toisena kummina on vanhempi nuoremmista veljistäni. Mielestäni saatiin hyvät kummit pojalle ja ne keitä alunperinkin toivottiin. Mutta ristiäisistä enemmän sitten viimeisessä blogikirjoituksessa jahka sen aika koettaa n. kuukauden päästä. Tässä välissä pitäisi se nimikin keksiä. Mitään ykkösehdokasta ei vielä ole löytynyt...

Muuten tässä ollaan menty vauva-arkea. Ensimmäinen kauppareissu on tehty ja se meni ihan ok. Jonkun verran on vatsavaivaa jätkällä, mutta mitään ihan suoraa huutoa ei ole ollut. Ja ihan hyvä niin, koska omat isyyslomat on edenneet todella pätkittäin ja loppuvat nyt tähän viikkoon. Yksi viikon pätkä jäi vielä jemmaan myöhempään käyttöön. Mitään uutta ja ihmeellistä tässä nyt ei muuten ole sitten tapahtunut. Ehkä uutta on se, että äidinmaitokorvikkeita on nykyään tsiljoonaa laatua kokeiltavaksi. Rouvalla näyttäisi oman maidon tuotanto hyytyneen, mutta korvikkeella on kasvanut isot tytöt aiemmistakin. Taitaa Vilma puhkaista kohta 170cm rajan pituudessa. Minusta tämä on asia josta ei pitäisi äitipiireissä elämää suurempaa numeroa tehdä...



Kuten joskus mainitsin, niin tyttöjen aikaan luin pari isyyttä käsitellyttä kirjaa. Jari Tervon Kallellaan sekä Juha Seppälän ensimmäinen sana on isä. Nyt rouva oli kaivellut jostain Kontista opuksen jota katsoin vähän kuin lehmä uutta veräjää nähdessäni. Mutta muutamia sivuja olen nyt tavannut iltalukemisina ja yllätys on ollut positiviinen. Hakala kirjoittaa pirullisen hyvää pohdintaa isyydestä työelämän melskeiden ja suorittamisen paineiden keskellä. Ei mitään paatoksellista tekstiä vaan pilke silmäkulmassa kirjoitettua, sopii minun makuun. Kirjoittaja on vissiin seitsemän lapsen isä ja kasvatustieteiden tohtori. Voisi kuvitella, että joku näkemys aiheesta siis löytyy...