keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Ähinää ja puhinaa

Kohta alkaa olla pari viikkoa takana "uutta" elämää. Voisi sanoa, että ei suurempia huolia eikä murheita. Hiukan pojalla taitaa mahasta vääntää ja melkoista ähinää sekä puhinaa on välillä unet. Etenkin aamuyöstä. Seitin ohuesti pelottaa, että mitä d-vitamiini tuo tullessaan. Vissiin meille sitä jotain parempaa versiota on hommattuna. Tai näin kai olen antanut itselleni ymmärtää. Käytiin muuten viikonloppuna ensimmäiset kylvytkin. Ne meni ilman suurempia tolskaamisia. Muistaakseni Sallan kanssa tyttö humpsahti veden alle ja melkoinen kakominen saatiin silloin tulokseksi. Ehkä tässä jotain on sitten opittu. Olen tässä koettanut myös isyyslomia pitää paremmalla ja huonommalla menestyksellä. Joskus on vaan tilanteita, että on pakko hoitaa myös työasioita, että niitä olisi myös jatkossakin hoidettavana. Ja kun joustot on aina toimineet molempiin suuntiin, niin tämä ei meikäläistä saa kyllä ärrinmurrin-keksejä syömään vaan asia on ihan ok.

Neuvolassakin oli taasen käynti ja kaikki menee edelleen hyvin. Lääkäriä odotellaan, että tuo kielen jänteen kireyteen liittyvä asia saataisiin selvyyteen. Muuten ei vauva-arkeen mitään uutta. Vaippaa, maitoa, kitinää sun muuta äs juusual. Ehkä näin isänä isoin asia on, että varailin ajan sterilisaatioon. Vauvojen tehtailu on siis minun osalta loppu. Vaikka en kirkkoon kuulu ja ehkäpä siksi sitäkin suuremmalla syyllä voin kyseenalaistaa Mooseksen kirjan opin: "Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa...". Näin siis sanotaan isossa kirjassa, mutta ei siinä varmaan tarkoitettu, että maa pitää täyttää Tolosilla...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti