Me miehet ollaan usein aika jänniä vempaimia. Kipua kestetään ainakin kaveripiirin läsnäollessa suht rajaton määrä. Tosin kaikissa urheilulajeissa ei näin ole, mutta näin raakana yleistyksenä. Sitten kun meillä on flunssa, niin ainakin itse kuulun orkesteriin joka mussuttaa koko ajan miten on tukkonen olo ja ei jaksa sitä eikä tuota. Aika neitimäistä ja tämäkin tuntuu olevan stereotypia. Onneksi noita flunssia ei enää juurikaan ole, kiitos nielurisaleikkauksen joskus 10 vuotta sitten. Se onkin ollut jälkipuinteineen ehkä kovinta kipua mitä meikäläinen on kokenut. Pienet kurkkukivut on aika lieviä siihen verrattuna. Taitaapa ne kuitenkin olla lastenleikkiä synnytykseen. Asia konkretisoitui ja palautui mieliin muutamia päiviä sitten, kun rouvalla oli yksittäinen ilmeisesti erittäin kivulias supistus. Vedet lähti hänellä silmistä ja itsellä sisäinen paniikkinappula oli suht lähellä painua pohjaan. Ei minua ole koskaan koskenut noin kovaa. On ne vaan huikeita epeleitä nämä naiset. Ei ole helppoa varmasti synnytys joka voi kovinkin kivulias olla. Meillä ei ehtinyt lääkäri ensimmäisessä epiduraalipuudutusta antamaan ja osahan ei sitä edes halua. Hattua pitää nostaa ylös korkealle äideille, voimakkaita ihmisiä olette! Saattas jäädä synnytykset tekemättä jos miesten varassa olisi homma...
Synnytyksistä puheenollen, niin lauantaina mennään KYS:n auditorioon muutamaksi tunniksi jonkinlaiseen infoon asiasta. Ei kai se virallinen synnytysvalmennus ole, mutta jotain sen suuntaista. Tässä kevään aikana on tullut hyvin selväksi asia, että pieni kertaus on paikallaan. Sen verran on ollut kaikista mukamas vanhoista tutuista jutuista pihalla kuin lumiukko
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti