Viuh vauh joka puussa orava! Tämä on ex-työkaveriltani opittu sanonta ja käytetään tilanteissa joissa joku juttu menee yli hilseen tai kuulostaa kovin erikoiselta. Olen tässä seurannut odotusaikana tahtomattakin somessa olevien Äiti-ryhmien keskusteluja vaimoni kautta. Onhan se totta, että äitiys on hieno ja arvokas asia, ja niin on isyyskin, mutta jotenkin se homma ampuu aika usein yli. Lapsia on tehty maailmaan maailman sivu ja ne on pärjänneet kyllä ihan hyvin jos ei ole viimeistä huutoa olevia rattaita jne. Markkinamiehet on saaneet aika hyvin koukkuunsa nuoret äidit. Vähän samaa on havaittavissa esim. koiraporukoissa taikka salitreenaajissa. Luodaan mielikuvia ja sosiaalinen paine ajaa siihen, että yhtään huonompi et voi olla ja porukka lyttää sinut jos hankit jotain keskivertoa tai jopa huonompaa. Sulla on oltava ne parin tonnin Emmaljungat tai et ole mitään. No meitä tämä jo vähän vanhempina ja kai ehkä jopa maanläheisimpinä ei koske, mutta huikea on suuntaus. Vielä huikeampaa on sosiaalisen median lynkkaus-mentaliteetti. Some on hieno juttu esim. vertaistukeen, mutta sielläkin on kyllä se pimeä, julma puolensa...
No unohdetaanpa kaupallisuus. Toinen vielä hullumpi on nämä imettäjät joiden tarinoihin sain ensikosketusta pari päivää sitten. Jollain on pahaa vammaa ja ei syö lääkkeitä siihen, että voi varmasti jatkaa imetystä, koska muuten tulisi viikon tauko. Maitoja kuskataan likimain lentokoneella Hangosta Inariin, että ei jää yhtä ateriaa väliin. Hei haloo!! Imetys on varmasti tärkeä asia, mutta minne se maalaisjärki taas häviää? On pelottavaa seurata tätä kehitystä laajalla rintamalla missä mitään asioita ei voi tehdä fiksusti tai moinen toiminta lytätään. Jäämmekö me maalla kasvaneet isät sitten viimeisiksi mohikaaneiksi jotka osaavat vielä puntaroida asioita usealta eri kantilta ja yrittävät taistella tuulimyllyjä vastaan saaden tehtyä asiat järkevästi, ei pelkällä tunteella? Sitä tarina ei kerro, mutta toivottavasti näin ei käy...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti