Aika kultaa muistot, vai kultaako?

Viimeksi tänään jutellessani tästä iltatähti-hommasta erään emeritus-professorin kanssa kuntosalilla vaivuin muisteluihin, että mitä se elämä sen vauvan kanssa taas olikaan. Ei siitä vaan oikein muista. Okei, uskon että suoriudun kyllä vaipanvaihdosta. Joskin aikanaan kun Salla syntyi, niin synnärillä piti hoitajalta pyytää apua että mitäs nyt tehdään kun täällä on köntsät pöksyissä. Mutta kyllähän luonto nosti linnunpojan puuhun. Olen koettanut ehkä tarkoituksellakin unohtaa ne vaikeammat hetket kun lapset itkivät paljon. Salla rääkyi kuin palosireeni, mutta onneksi vain 2h illassa aina samaan aikaan eikä sitä montaa kuukautta kestänyt. Vilma sen sijaan koko kesän oli todella kiukkuinen. Mulla on tunne, että jos samanlainen tapaus sattuu nyt tulemaan, niin ollaan lujilla. Nuorena jaksaa, mutta jaksaako enää. No fyysisesti on nyt hyvässä kunnossa, mutta unenpuute pistää ihmisen lujille. Toivottavasti näin ei käy...

Uskoisin, että muut syöttelyt, röyhtäyttelyt, pukemiset jne. kyllä muistuu mieleen nopeasti. Meillähän tuota tuttiruokintaa tulenee olemaan alusta asti johtuen vaimon paniikkihäiriön lääkityksestä. Ihan terveitä isoja neitejä noistakin on kasvanut tuttelilla. Asia joka herättää tunteita kovasti, tosin mulle on ihan yksi lysti mitä muut tästä(kin) asiasta ajattelee. Yhden asian tänään kanssa tajusin eräästä kaverin FB-statuksesta. Nimittäin, että sen pienen ihmisen kanssa voi lähteä myös pyörälenkille jahka hän on siinä iässä, että istuminen sujuu mukavasti. Hieno homma, sitä tullaan varmasti harrastamaan vaunuilun ohessa. Pyörällä hurruuteltiin myös Sallan kanssa aikanaan Petosella. Paljon on hienoja muistoja 2000-luvun alkupuolelta, mutta mietiskelen, että onko tarkoituksella unohtunut ne vaikeat hetket. Niitä ei ainakaan mieliin juurikaan tule. Oikein kun pinnistelee, niin muistaa ne flunssat jolloin muksu itkee tunnin välein ja oksentaa limaa sängyn täyteen tai oksennukset jossa kyssin hoitaja syötti viisi minuuttia aikaisemmin mustikkakeittoa lapselle ja farkut oli sitten siinä samassa aineessa. Vai muistanenko väärin nämäkin..määppä tiijä...

Yksi asia on nyt eritavalla kuin silloin ja se on se, että talossa on kaksi teini-ikäistä tyttöä jotka tuovat oman soppansa. Se on varmasti uutta meille kaikille ja haastetta piisaa. En tiedä osaako vauvan ja heidän kohtaamiseen valmistautua mitenkään. Ehkä ei ja kaipa se luonto ohjaa tämänkin asian urilleen...