Niin monenlaista on isyyttä kuin on isääkin. Tässä hankalassa lajissa on aika suuri taiteilijan vapaus käytettävissä eikä akateemisia tutkintoja ole tarjolla. Voisi jopa sanoa, että tähän tutkintoon sosiaalisessa mediassa paljon käytetty "Elämän kova koulu" sopii jopa hyvin. Esitän seuraavia ajatuksia kuten itse olen asian kokenut ja nähnyt koskien nimenomaan isyyttä, ei vanhemmuutta yleensä jota tarjotaan molempien vanhempien kautta. Minulle isyys pääsi tulemaan vähän yllättäen aika nuorena. En ollut asiaan ehtinyt kunnolla valmistautua ja etenkin alussa mentiin kuin Stevie Wonder Jukolan viestissä eli vahvasti pää kohti lähintä mäntyä. Yleisesti ottaen kai voisi ajatella, että eväät isäksi tulemiseen saadaan kotona omassa lapsuudessa. Minulla ei ole ollut ydinperhettä vaan isäni ja äitini ovat eronneet kun olin vauva. Syitä en tarkemmin tiedä enkä ehkä haluakkkaan. Äidilläni oli omat ongelmansa jotka päättyivät lopulta Tervon hautausmaalle helmikuussa -98. Minulle isän mallin toivat kolme enoani. Hyvin erilaisia ihmisiä kaikki toisiaan täydentäen. Eniten heistä olin vanhimman ja keskimmäisen kanssa tekemisissä pienenä, kun nuorin enoistani asui rannikolla etelämmässä suomea. Myöhemmin painotus muuttui, kun nuorin enoistani muutti myös lähiseudulle.
Vanhin enoistani toi elämääni vahvat arvot luonto ja eräasioiden tiimoilta. Samoin ylipäätään arvokas kunnioitus muihinkin elämän tärkeisiin asioihin huokuu sieltä ja tietty rauhallisuus jos sellaisesta voidaan allekirjoittaneen kanssa puhua samassa lauseessa. Keskimmäinen enoistani toi kuria, tiukkaa mutta oikeudenmukaista elämistä. Paljon mahtavia muistoja mm. veturin ohjaamosta ja tietysti lukuisilta kala ja metsästysreissuilta kuten kaikkien muidenkin enojen kanssa. Perhe-elämää taas toi nuorin enoistani eniten elämääni ja minullahan on päivää vanhempi serkku ja hänellä nuorempi veli joiden luona vietin usein paljon aikaa kesäisin samoin kuin he meillä mummolassa. Tehtiin myös yhteisiä ratkiriemukkaita lomareissuja. Heidän kotonaan näin sitä ns. normaalia lapsiperheen arkea. Se ei varmasti helppoa ollut ja tokihan lapset riitoineen, harrastuksineen, ehkä pienet taloushuolet jne. toivat omat haasteensa. Ylipäätään nämä kaikki kolme kovin erilaista veljestä toivat elämääni uskon rehellisyydestä, luottamuksen tärkeydestä, suoraselkäisyydestä ja muista perusarvoista. Parempaa kasvatusta ei olisi voinut saada ja isän mallia.
Opin lopulta tuntemaan myös oman isäni ammattikoulussa opiskellessa vuonna -94 syksyllä. Se oli mielenkiintoista kuinka ihmisestä jota ei ollut aiemmin tuntenut löytyi samoja eleitä ja tapoja. Itse olin tuolloin juuri täyttänyt 18-vuotta eli ymmärsin elämästä jo vähän alkeita kuitenkin. Minulle on suuri onni, että isäni halusi tavata ja opin näin tuntemaan hänen perheensä ja olemme olleet siitä lähtien yhteyksissä ja hyvissä väleissä. Joskus nuorempana enemmän, nyt kun omaa perhettä on ja elämä kiireistä, niin vähemmän. Kuitenkin on ollut iso rikkaus oppia tuntemaan velipojat ja nähdä niiden kasvaminen kunnollisiksi miehiksi. Samalla myös siellä on nähnyt ydinperheen mallia. Toki meillä ei koskaan tule olemaan isäni kanssa samanlaiset välit kuin mitä hänellä on nuorempien poikien kanssa. Se on ihan normaalia eikä siinä ole mitään pahaa. Tukea olen aina sieltä tarvittaessa saanut. Minusta asiat on hyvin näin kun ne nyt ovat.
Tärkein "oppi-isä" kuitenkin elämään oli mummoni joka minut kasvatti. Sellaisia ihmisiä ei tässä maailmassa varmasti monia ole ollut ja niillä eväillä mitä kotoa sain on ollut täysi työ saada elämää väärille urille. Onneksi siinä en ole toistaiseksi onnistunut vaikka joskus yritys on hyvä ollutkin
Opin lopulta tuntemaan myös oman isäni ammattikoulussa opiskellessa vuonna -94 syksyllä. Se oli mielenkiintoista kuinka ihmisestä jota ei ollut aiemmin tuntenut löytyi samoja eleitä ja tapoja. Itse olin tuolloin juuri täyttänyt 18-vuotta eli ymmärsin elämästä jo vähän alkeita kuitenkin. Minulle on suuri onni, että isäni halusi tavata ja opin näin tuntemaan hänen perheensä ja olemme olleet siitä lähtien yhteyksissä ja hyvissä väleissä. Joskus nuorempana enemmän, nyt kun omaa perhettä on ja elämä kiireistä, niin vähemmän. Kuitenkin on ollut iso rikkaus oppia tuntemaan velipojat ja nähdä niiden kasvaminen kunnollisiksi miehiksi. Samalla myös siellä on nähnyt ydinperheen mallia. Toki meillä ei koskaan tule olemaan isäni kanssa samanlaiset välit kuin mitä hänellä on nuorempien poikien kanssa. Se on ihan normaalia eikä siinä ole mitään pahaa. Tukea olen aina sieltä tarvittaessa saanut. Minusta asiat on hyvin näin kun ne nyt ovat.
Tärkein "oppi-isä" kuitenkin elämään oli mummoni joka minut kasvatti. Sellaisia ihmisiä ei tässä maailmassa varmasti monia ole ollut ja niillä eväillä mitä kotoa sain on ollut täysi työ saada elämää väärille urille. Onneksi siinä en ole toistaiseksi onnistunut vaikka joskus yritys on hyvä ollutkin
Näistä lähtökohdista siis omaa isyyttäni aloin ammentaa, kun Salla syntyi 2001. Hyvin raakile olin kuitenkin isäksi. Siihen on hiljalleen tässä kasvanut vuosien varrella ja ikä tuo viisautta mukanaan kuulosti se miten kliseiselle tahansa. Aiemmin nuorena omat jutut ajoivat usein edelle ja joku baarireissu oli kovastikkin tärkeä juttu. Rakastava isä kuitenkin olen tytöille aina ollut ja ehkä se neuvottelevampi osapuoli. Nyt vasta tämän usein mainitsemani elämäntaparemontin jälkeen olen tajunnut miten itsekäs sitä ihminen omine tarpeineen on ollut. Kyllä siinä lapset on varmasti osansa sivussa "kärsineet". Nyt kun olisi tarmoa, intoa ja virtaa tehdä vaikka mitä näitten ihanien tyttärien kanssa, niin se juna meni jo. Tiukassa on heitä saada enää mukaan mihinkään. Nyt on sitten vuorossa sitä henkistä kasvattamista leikkien ja pelien jäädessä taustalle. Olen yrittänyt tuoda esille perinteisiä arvoja joissa ihmisiä kunnioitetaan, arvostetaan vanhempaa ikäpolvea, pidetään lupaukset ja käyttäydytään kohteliaasti ja hyvin. Samaan aikaan vastineeksi tarjoiluna samaa vapautta oman tulevaisuuden suunnittelun suhteen mitä itsekkin saanut sekä ylipäätään suht vapaata elämistä kun vaan luottamusta ei petetä. Väkisellä ei tyttöjä lukioon tms. laiteta. Jos jollain saisi terveen maalaisjärjen istutettua noiden molempien päähän, niin voisin itselleni myöhemmin kohtalaisen arvosanan antaa isyydestäni.
Yksi asia isänä olemisessa on joskus vähän ärsyttänyt, mutta onneksi meillä asiasta on puhuttu aikanaan eikä ongelmaa juurikaan ole päässyt tulemaan. Se on "nyt ole kunnolla tai isi tulee" -problematiikka. Minusta se on äärimmäisen väärin isää kohtaan ja vielä vääremmin jos isä tämän näin hyväksyy. Rajat on rakkautta, mutta minusta isän roolimalliin ei kuulu olla se kieltoautomaatti tai uhkailija kasvatuksessa. Tämä on minusta suht yleistä ja näin ei kyllä saisi olla. Muuten kai tässä isyydessä ei suurempaa närästyksen aihetta ole. Jokainen pystyy tästä tekemään sellaisen jobin itselleen kuin haluaa. Suosittelisin kuitenkin omiin kokemuksiin pohjautuen välillä pysähtymään ja miettimään meneekö asiat kuten pitää ja seurailla vaimoa ja/tai lapsia myös. Vaikka omasta mielestäsi osaat tän ja osaat ton ja oot jätkä mahdoton, niin silti on aina hyvä haastaa itseään voisiko jotain tehdä paremmin. Myös itsestä on syytä pitää huolta. Jos voit pahoin, niin varmasti voi kaikki läheiset ympärilläkin. Olen koettanut nyt pitää ohjenuorana, että elän aikaa joka on tyttärilleni lapsuus ja näkyy myöhemmin myös heidän omassa vanhemmuudessaan ja elämässään ylipäätään. Myös enemmän kuin tärkeä juttu isänä on vaalia parisuhdetta äidin kanssa. Se on yksi tärkeimmistä asioista joita voi isänä lapsilleen tehdä
Semmoinen epistola. Loppuun vielä terveisiä neuvolalääkäristä tältä päivältä. Kaikki menee edelleen hyvin ja rakenneultra on seuraava jännityksen huipentuma tässä iltatähti-projektissa.
Yksi asia isänä olemisessa on joskus vähän ärsyttänyt, mutta onneksi meillä asiasta on puhuttu aikanaan eikä ongelmaa juurikaan ole päässyt tulemaan. Se on "nyt ole kunnolla tai isi tulee" -problematiikka. Minusta se on äärimmäisen väärin isää kohtaan ja vielä vääremmin jos isä tämän näin hyväksyy. Rajat on rakkautta, mutta minusta isän roolimalliin ei kuulu olla se kieltoautomaatti tai uhkailija kasvatuksessa. Tämä on minusta suht yleistä ja näin ei kyllä saisi olla. Muuten kai tässä isyydessä ei suurempaa närästyksen aihetta ole. Jokainen pystyy tästä tekemään sellaisen jobin itselleen kuin haluaa. Suosittelisin kuitenkin omiin kokemuksiin pohjautuen välillä pysähtymään ja miettimään meneekö asiat kuten pitää ja seurailla vaimoa ja/tai lapsia myös. Vaikka omasta mielestäsi osaat tän ja osaat ton ja oot jätkä mahdoton, niin silti on aina hyvä haastaa itseään voisiko jotain tehdä paremmin. Myös itsestä on syytä pitää huolta. Jos voit pahoin, niin varmasti voi kaikki läheiset ympärilläkin. Olen koettanut nyt pitää ohjenuorana, että elän aikaa joka on tyttärilleni lapsuus ja näkyy myöhemmin myös heidän omassa vanhemmuudessaan ja elämässään ylipäätään. Myös enemmän kuin tärkeä juttu isänä on vaalia parisuhdetta äidin kanssa. Se on yksi tärkeimmistä asioista joita voi isänä lapsilleen tehdä
Semmoinen epistola. Loppuun vielä terveisiä neuvolalääkäristä tältä päivältä. Kaikki menee edelleen hyvin ja rakenneultra on seuraava jännityksen huipentuma tässä iltatähti-projektissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti